perjantai 28. heinäkuuta 2017

Helvetinjärven kansallispuisto

Heinäkuinen retki Helvetinjärvelle 25.6. 

Jos et tiedä mikä Helvetinjärven kansallispuisto on, voit lukea siitä lisää täältä.

Tiistaina lähdettiin ajamaan Ruovedelle, Helvetinjärven kansallispuistoon. Vähän mietittiin ensin mennäkö Seitsemisen kansallispuistoon, vai Helvetinjärven kansallispuistoon, mutta koska Helvetinkolun näkeminen omin silmin houkutteli niin paljon, että päädyttiin Helvetinjärven kansallispuistoon. Sitten vain pakattiin eväät, kamera, ja koira autoon ja ei kun menoks!

Säätiedot hän siinä hötäkässä unohtui katsoa ja innoissaan lähdettiin, mutta yli tunnin ajomatkan jälkeen huomattiin, että sataakin vettä, onneksi vain vähän ja säästyttiin isommalta kastumiselta.


Lähellä Helvetinjärven kansallispuistoa oli strutseja ja villisikoja, kumpiakaan en ennen ollut nähnyt ja oli todella kiva nähdä, matkalla oli oikein kyltit strutseista ja villisioista, ja niitä sitten ihailtiin. Villisikoja menin kuvaamaan ihan auton ulkopuolelle ja Viivi alkoi haukkumaan, sillä ei ollut mitään hajua mitä ne olivat, kun ei ole muutenkaan sikaa koskaan nähnyt. Vähän tuli kyllä huono fiilis kaiken sen ihailun jälkeen, kun tuli kyltti "Villisian ja strutsin lihaa, ravintola Helvetinportti".

Perille päästyä lähdettiin kävelemään Helvetistä itään -kierros. Itse ajattelin, että se olisi vain metsää ja sitten vihdoin tulisi Helvetinkolu siellä puolessa välissä, joka olisi ainoa syy miksi ihmiset tulevat käymään, mutta koko matka oli ihanaa kaunista luontoa, naavaa roikkui puussa runsaasti ja pieni joki mutkitteli metsässä. Löytyi niin valoisaa ja kaunista mäntymetsää, kuin ihanaa suotakin, suosittelen Helvetistä itään-kierrosta ehdottomasti!

Kierroksen aikana oli päivätupa, pieni tupa alhaalla järven rannalla mistä avautui mahtavat näkymät Helvetinjärvelle, sateen aiheuttama sumu sai paikasta jotenkin aavemaisen. Nuotiolla paistettiin makkarat, ja makkara ei ole koskaan maistunut niin hyvälle! Viivi sai tietenkin kuoret.

Päivätuvalta lähtiessä noustiin rappuset ylös, vaikka myöhemmin tajuttiin, että alhaalta päivätuvalta olisi päässyt Helvetinkolulle myös, ehkä paremminkin.

Mentiin Helvetinkolulle, ja se oli ihan erilainen mitä olin kuvitellut, miltä se kuvissa näyttää, yhden meistä oli jäätävä pitämään Viiviä ylös sateen aiheuttaman liukkauden takia. Helvetinkolu oli kyllä mahtava, ja näkemisen arvoinen.


Helvetinkolun vierestä lähti reitti näköalapaikalle, josta näki upeasti Helvetinjärven. Näköalapaikalta oli hienot maisemat, mutta jyrkkä pudotus, joten Viivi sidottiin puuhun, ettei se vain pääsisi tippumaan reunalta, tai vetämään taluttajaansakaan alas.

"Mitä hienoa on katsella jos voisi myös haistella?"
Paluumatkalla oli aivan ihana suo, ja elämäni ensimmäiset pitkospuut. Bongattiin myös suosta peuran sorkan jälkiä, ja niin Viivikin, joka meinasi hypätä suohon, kun olisi pitänyt päästä haistamaan.


Viivi oli ihan uupunut pitkästä lenkistä, ja uusista hajuista ja makasi paluumatkan tyytyväisenä takaluukussa. Kaikin puolin mielestäni onnistunut reissu, ja suosittelen Helvetinjärven kansallispuistoa, jos et vielä ole siellä käynyt!



















tiistai 18. heinäkuuta 2017

Viivin ensimmäinen veneretki


Pahoitteluni kun tämäkin teksti tulee päivän myöhässä, mutta eilen illalla oli vain niin upea keli ettei millään tehnyt mieli istua tietokoneen ääreen. Joka tapauksessa eilen vihdoin tuli tyyni ja aurinkoinen päivä. Niinpä oli otollinen hetki lähteä veneilemään. Tästä kerrasta kuitenkin teki erityisen se, että ensimmäistä kertaa Viivi tulisi mukaan. Koska Viivi on löytökoira, ei voi tietää onko se veneillyt entisen omistajansa kanssa. Alkujännityksestä päätellen ei, mutta siitä kuitenkin myöhemmin enemmän.

Kun alettiin pakkailemaan tavaroita veneilyä varten seurasi Viivi mielenkiintoisesti mukana. Taisi arvata että jonnekin oltiin lähdössä, mutta ei varmaan sitä että oli pääsemässä mukaan. Pienen sähellyksen jälkeen kun vihdoin kaikki oli mukana, sai koira iloisen yllätyksen. Kun otin hihnan esiin oli Viivi jo innoissaan lähdössä mukaan, niin kuin yleensäkin. Se on juuri yksi asia, mistä pidän Viivissä. Se on aina lähdössä innolla mukaan. Takaluukussa ei hirveästi tilaa ollut, kun tavarat oli sinne tungettu. Viiville kuitenkin riitti pieni tila mihin se mahtui. Hirveästi tilaa ei ollut ja koira oli aika ahdistunut. Normaalisti niin rauhallinen matkustaja vikisi ja kerran päästi hiljaisen haukahduksenkin. Matka venerantaan oli kuitenkin koiran ja omistajien onneksi lyhyt.

Rannassa puettiin itselle ja Viiville pelastusliivit. Viivi sai päällensä uuden liivin. Oltiin sitä muutaman kerran jo kokeiltu ja koira antoi pukea sen päällensä nätisti. Viivi ei välittänyt pelastusliivistä tippaakaan ja kulki innoissaan haistelemassa ympäriinsä. Nameja oli mukana veneeseen houkuttelua varten. Kaikki saatiin valmiiksi ja ratkaiseva hetki lähestyi. Viivi täytyi saada veneeseen. Koiraa yritettiin houkutella niin äänellä kuin nameilla veneeseen. Viiviä kuitenkin pelotti hypätä alaspäin ja veneen reunan liukas pinta mistä tassu lipsui helposti. Kävi jo mielessä, että koira pitäisi viedä takaisin. Kuitenkin kun viimeinenkin perheen jäsen tuli veneeseen meinasi koiralle iskeä paniikki, kun jäi yksin laiturille. Viivi vinkui ja meni hieman edes takas laituria pitkin. Hetken rohkeutta keräten se hyppäsi veneeseen ja sai paljon nameja ja rapsutuksia.

Vihdoin päästiin lähtemään. Niin kuin oltiin aavisteltu veneeseen tuleminen ja sieltä pois tuleminen tuotti eniten vaikeuksia. Matkan Viivi oli hienosti veneen lattialla. Hieman peloissaan kylläkin ja pari kertaa vinkaisi. Kaikin puolin matka meni kuitenkin hyvin. Pian määränpää alkoikin näkyä. Tarkoitus oli mennä mökille saareen. Pois veneestä Viivi tuli jo paremmin. Oli varmaan helpompi hypätä ylöspäin. Viivi nuuhki innoissaan ja vetikin aika paljon. Alkuun ensin ajateltiin, että jos päästettäisiin Viivi vapaaksi. Mökin tonttia reunustaa verkko aita eikä Viivin lempi puuhaa ole uiminen niin ajateltiin että se ei pääsisi karkuun. Lauran kanssa kierrettiin tarkistus kierros, onko aita joka kohdasta ehjä ja samalla Viivi sai tutustua paikkaan. Viivi kyllä tykkäsi pienestä lenkistä vaikka ei sitä loppujen lopuksi viitsitty vapaaksi päästää vaikka aita vaikuttikin kaikin puolin ehjältä.


Hiekkarantaa ei ollut ja rannan kivet olivat sen verran liukkaita että sinne ei koiran kanssa viitsinyt mennä. Kuitenkin löytyi pieni soutuveneen laskupaikka, mistä oli hyvä koiraa mennä hihnassa kahluuttamaan. Tai niin ensiksi ainakin ajateltiin. Riisuin kengät ja kävelin Viivin kanssa matalikossa. Välillä käskin sitä rantaan päin, ettei lähtisi uimaan. Se oli kuitenkin hihnassa ja saattaisi sotkeutua siihen. Muutaman kerran käytiin siinä kahluuttamassa ilman ongelmaa. Koira nautti kun pääsi viilentelemään. Menin itse laiturille istuskelemaan ja Laura vei sitä taas kahluuttelemaan. Yhtäkkiä kuului huudahdus ja juoksin katsomaan. Laura tuli sieltä märkänä ja Viivi haukahteli ja pomppi ympäriinsä. Sillä oli joku ihme hepulikohtaus. Viivi oli vetänyt Lauran järveen. Koira löysikin pian paikan sidottuna puuhun. Saipa rauhoittua hetken. Kukaan ei sitten tiedä mikä sen oli tullut. Oli kai liian kivaa.

 Viivi rauhoittuikin pian. Se makoili varjossa ja seuraili meitä kun touhuilimme ympärillä. Muutaman kerran kävin sitä rapsuttelemassa. Viivi haukkui vain silloin kun jotkut veneilijät tulivat sen mielestä turhan lähelle rantaa. Täytyyhän sitä kertoa etteivät vaan tänne tule! Kävin sen kanssa pienellä lenkillä tai oikeastaan vaan kiertelin mökin pihassa ja pienessä metsän osassa. Hirveän pitkää lenkkiä sillä ei pysty tekemään kuin ei kauhean suuri alue ole. Vaikka alue ei suuri ole Viivin haistelusta päätellen muutama eläin siellä kuitenkin viihtyy. Ainakin lintuja oli. Rannassa kävellessämme näin kuinka sorsa perhe lähestyi rantaa. Menin koiran kanssa vähän kauemmaksi etten niitä suotta säikyttäisi.

Viivi oleskeli puun luona sidottuna pääasiassa, mutta välillä otin sen hihnan ja kiertelin sen kanssa rannassa ja pienessä metsän osassa. Yhdellä lenkeistämme kun kävelin lähellä aidan reunaa Viivi haisteli maata, ja yhtäkkiä se tunki päänsä aidan toiselle puolelle. Kuitenkin se peruutti nopeasti pois. Varmaan tuntui inhottavalta. Verkkoaita ei kuitenkaan raapinut sen niskaa. Siinä kohtaa olin onnellinen ettei oltu Viiviä päästetty vapaaksi. Yritettiin tarkasti katsoa, mutta ei oltu tuota koloa huomattu. Viivi haukkui hieman protestiksi, kun menimme sisälle syömään ja se joutui jäämään ulos naruun. Kyllä se kuitenkin sen verran häntää heilutti, että taisi Viivilläkin kivaa olla.

Takaisin matka meni jo paremmin. Grillatuista makkaroista oltiin yksi säästetty Viiville, jotta se olisi helppo saada veneeseen. Nyt Viivi tulikin helposti veneeseen ja hyppäsi heti kyytiin epäröimättä. On se aika nopea oppimaan. Paluumatkalla Viivi olikin jo paljon rohkeampi ja taisi hieman nauttiakin veneen kyydistä. Toisin kuin tulomatkalla Viivi pisti tassut jo veneen laidalle ja katseli maisemia. Makkara kyllä koiralle maistui ja se katosikin aika nopeasti parempiin suihin. Kaikin puolin oli kyllä kiva reissu ja olen ylpeä Viivistä, joka alkujännityksestä huolimatta uskalsi veneeseen. Seuraavalla reissulla se osaa varmaan venematkankin olla jo rennosti. :)





perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kuvailua joella

Eilen puolenpäivän aikaan lähdettiin Viivin kanssa metsään ottamaan kuvia ja samalla pienelle lenkille. Ei oltu ehditty kävellä pitkälle kun kuului yhtäkkiä selän takaa maukunaa. Käännyttiin katsomaan ja siellä Pete ja Vili juoksi perässä. Olivat lähteneet seuraamaan taas kerran. Ensin ajateltiin kääntyä takaisin ja lukita ne sisälle, mutta ei jaksettu. Niinpä päätettiin kiertää metsän kautta eikä kävellä autotietä pitkin, ettei olisi kissoille vaaraa autoista. Pete ja Vili alkoi kuitenkin vain leikkimään heinikossa suunnitelmia tehtäessä ja kun lähdettiin sitten uudelle reitille ei poikia enään kiinnostanutkaan seurata perässä. Enään ei kuitenkaan alettu suunnitelmia muuttamaan.


Pienen matkan päästä sitten päästiin metsään. Vastaan tuli ihana pieni metsäpolku mihin sitten pysähdyttiin pari kuvaa ottamaan. Viivi totteli ihan hienosti vaikka muutaman kerran luokse kutsuessa tuntuikin ettei sillä korvia ole lainkaan. Oli vain yksinkertaisesti niin ihanaa olla metsässä ettei sitä aina ihan heti malttanut totella. Jatkettiin siitä vielä eteenpäin kyseiselle joelle. Pian tuntui kuitenkin muutama sadepisara, mutta ajateltiin sen menevän ohitse. Sade kuitenkin voimistui ja päätettiin palata takaisin. Ja niin ihana kuin tämä Suomen kesä onkin lakkasi se sitten pian. Siinä kohtaa meinasi hermot mennä tähän vaihtelevaan säähän. Käännyttiin kuitenkin uudestaan takaisin joelle päin ja sinne lähdettiin. Vähän aikaa heinikkoisessa mäntymetsässä tarpoessamme tuli vastaan metsäpolku mistä pääsi tielle. Siitä melkein heti vasemmalla tämä kyseinen joki sitten olikin. Kokonsa puolesta se on enemmänkin oja tai puro, mutta kai sitä joeksikin voi sanoa.

Vihdoin päästiin sitten perille. Päästin Viivin Flexin kelaamaan vapaana ja koira tutki paikkoja innoissaan. Joen vesi oli matalalla ja suurin osa kivistä oli pinnanyläpuolella. Viivi haisteli ja katseli toiselle puolelle. Muutaman kerran se yritti astella kiviä pitkin joen yli, mutta peruutti takaisin. Kokeilin sormillani vettä ja se oli kylmää. Päätin mennä vähän kauemmaksi ettei koira saa päähänsä yrittää hypätä joen yli ja vetää minut hihnan toisesta päästä jäiseen veteen. Senkin se on nimittäin joskus tehnyt.


Otettiin muutamia kuvia ja lähdettiin sitten tietä pitkin kotiin päin. Taivaalla oli tummia pilviä ja muutama pisara tuntui iholla. Taas oli uusi sade alkamassa. Onneksi oltiin lyhyen matkan päässä ja tie oikaisi, niin päästiin nopeasti kotiin. Vaikka ei siellä mitään kaatosadetta taaskaan alkanut. Sateista huolimatta reissusta jäi pääasiassa hyvä mieli ja ainakin minun mielestäni tuli hyviä kuvia. :)