Hyvää joulua!

Mejäilyä

Vihdoin taas mejäilyä! Meillä on ollut nyt pientä taukoa mejä hommista, kun ei olla saatu verta oikein mistään. Nyt kun metsästyskausi on vihdoin alkanut ja eilen saatiin hirven verta, niin päästiin jäljestämään. Heti koulun jälkeen alettiin askartelemaan merkkejä muovipussista ja pyykkipojista, millä saatiin sitten kätevästi merkittyä puihin, missä jälki menee, että me ihmisetkin sitten se myöhemmin tiedetään. Kokeiltiin nyt Viiville vähän vanhempaa jälkeä, kun se viime kerralla osasi jäljen aika helpon oloisesti.

Ensin vedettiin jälki paalinarun ja kostetun sienen avulla metsään. Jäljestä ei kauhean pitkä tullut, mutta ei se näin aloittelijana haittaakaan. Jäljen annettiin olla metsässä kaksi tuntia, että olisi vähän haastavampi tällä kertaa.

Viivi taisi tunnistaa jo jälkiliinan, koska innostui aivan super paljon sen näkemisestä. Viivi meni jäljellä ihan hyvin, lähti heti seuraamaan hyvin jälkeä pitkin ja meni taas aika reippaaseen tahtiin. Jäljen lopussa Viivi meinasi hukata hajun ja lähti vähän harhailemaan. Lieneekö johtuvan sitten kokemattomuudesta tai aluskasvillisuuden puutteesta jäljen lopussa, jolloin veren haju ei tartu niin hyvin. Aika nopeasti Viivi kuitenkin löysi jäljen uudelleen ja löysi myös peuransorkankin.

Ensimmäiseen kertaan verrattuna Viivi oli paljon enemmän innoissaan nyt sorkasta ja otti sen heti suuhunsa sorkan löydettyään. Viivi olikin ylpeä saaliistaan ja rupesi kanniskelemaan sitä ympäriinsä. Jälki meni hyvin ja Viivi ainakin nautti jäljestämisestä tälläkin kertaa!

ps. Lue meidän ekasta jäljestys kerrasta lisää täältä!

-Laura

Hyvää suomenhevostenpäivää!

"Siinä sinä olet

katsot minua lyhyesti

teit jo arviosi

näit jo kaikki virheeni

minun on turha esittää sinulle mitään 

Olen sinulle avoin kirja

täynnä rumuutta, pahuutta ja ristiriitaisuutta

silti näet että tahdon hyvää ja yritän

tiedät ettet itsekään ole täydellinen

vaikka silti aina parempi kuin minä koskaan

vahva, järkähtämätön, anteeksiantava. 

Näetkö minussa jotain tuttua, jotain samaa

Näetkö meissä sukujemme vuosikymmeniä jatkuneen yhteistyön, Suomen rakentamisen? 

Hyväksyt minut tälläisenä, otat ystäväksesi

Enkä minä voisi koskaan toivoa enempää"

- Viivi Huuskonen 

Suomenhevonen paras hevonen. Hyvää suomenhevostenpäivää kaikille! ♥

Ennen ja jälkeen kuvia - osa 2!

Taas on ennen ja jälkeen kuvakokoelman aika! Viimeisimmästä onkin vierähtänyt jo tovi. Käy katsomassa edellinen osa täältä, jos et vielä ole sitä käynyt lukemassa! Muokkausohjelmina on käytetty millo mitäkin, joskus Cyberlinkin Photodirector 5:sta, joskus vain Windowsin omaa muokkausohjelmaa ja osa on editoitu ihan vain puhelimen Photoshopin Express versiolla.

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Nelijalkaiset herkkusuut

Meidän joka ikisellä eläimellä lajiin katsomatta on yksi yhdistävä piirre, nimittäin jokainen, niin koira, kissat kuin hevosetkin mukaan laskien ottaa iloisesti vastaan jos on ruokaa mukana. Tänään ihan vain huvikseni jakelin hevosille kuivia ruisleivän paloja. Jokaiselle maistui. Kuivat ruisleivät ovat meidän hevosten kestosuosikki. Esim. omenoista tykkää suurimmaksi osaksi vain suomenhevoset, mutta ruisleipää syö kaikki. Annoin jokaiselle viisi palaa per turpa, mutta hirnahduksista päätellen isompikin määrä olisi maittanut.

Porkkanoita ei meidän hevosille pitkään aikaan ole annettu kun muutama vuosi sitten jo meiltä lähtenyt hevonen meinasi tukehtua porkkanan palaan. Kaupoissa on myynnissä kaikenlaisia herkkupaloja hevosille mutta me ei olla sellaisia koskaan kokeiltu. Jos joku on hevosille niitä syöttänyt, niin tulkaa ihmeessä kertomaan tykkäsikö teidän hevoset ja kannattaisiko meidänkin testata. Muutama päivä sitten sain tietää että hevoset voi syödä appelsiinia ja sitä tekisi mieli kokeilla söisikö meidän kauraturvat niitä. Vähän epäluuloinen olen itsekin siitä, mutta saattaa niistä joku tykätä. Sokeripaloja me ei olla meidän hevosille annettu. Sokerinsa ne saa yleensä kuumaan veteen liuotetusta melassista. Se on yleensä ollut ainakin Hiljan ja Taiskan suosiossa. Hilja on myös yliherkkä sokerille, joten se ei sitä suuria määriä voi syödä.

Viivin suosikki herkkua on vaikea sanoa. Se tykkää lähes kaikesta. Ehkä suosikit ovat lihaisat namipalat ja juusto. Kinkut ja nakit ovat myös neidin erityisherkkua. Jos lähtee miettimään, minkä namin eteen Viivi tekee ehkä vähiten töitä sen saadakseen voisi sanoa tavallisten kuivanappujen kaltaiset namipalat. Sen kaltaista ruokaahan se saa joka päivä, joten on ihan ymmärrettävää ettei se viitsi hirveästi niiden eteen tehdä. Viivi on kuitenkin loppujen lopuksi helppo motivoida ruualla ja se on onnistunut voittamaan monia pelkojaan namien avulla mm. veneeseen hyppääminen, uiminen ja eläinlääkäri käynnit tuntuivat huomattavasti mukavilta koirasta kun sai herkkuja palkinnoksi. Viivin ruoka meillä ollessaan on pysynyt lähes täysin samana, mutta namipaloja ollaan vaihdeltu. Onneksi Viivi ei todellakaan ole nirso herkuille ja kaikki on mennyt.

Pete ja Vilikään ei ruoka asioissa paljoa nirsoile. Pojille maistuu melkein mikä vaan, Pete kerran ahneuksissaan maistoi jopa appelsiinia. Kissojen luottoherkkuna on toiminut Dreamiesien namipalat helpon saatavuutensa (niitä myydään lähes joka kaupassa, missä kissanruokia on) ja maittavuutensa vuoksi. Viivin tavoin kissatkin ovat voittaneet pelkojaan herkkujen voimilla ja onnistuttiin talvella niitten ansiosta samaan ne pulkkaankin ja laskemaan jopa mäki. Kinkut, juustot ja nakit maistuu myös kissoille ja jos ne sattuu unohtumaan pöytään pojat käy kyllä maistamassa kun ihmisen silmä välttää.

Riiviöt on pöydältä hakenut näiden lisäksi myös monen monta leipäpussia. Viivi on siitä ihmeellinen koira ettei se ikinä ota pöydältä mitään. Kissojen epäonneksi se kuitenkin varastaa niiden leivät heti kun ne ovat lattialla. Kaikki lattialle tippunut ruoka nimittäin Viivin logiikalla kuuluu koiralle. Kissat olivat keksineet kuitenkin kerran hyvän juonen. Rappusten yläpäässä on portti, jotta Viivi ei pääse yläkertaan. Portissa on kuitenkin kissan mentävät aukot ja niinpä pojat päättivät viedä leipäpussin yläkertaan, jotta saisivat syödä saaliinsa itse. Oltiin kyllä aika ihmeissään kun yläkerran lattialta löytyi revitty ruisleipäpussi.

Tämä oli vähän erilaisempi postaus, mutta oli mukava taas löytää vähän kirjoittelu intoa. Koko heinäkuun aikana kun ei ilmestynyt kuin yksi teksti. Olisi mukava kuulla teidän eläinten erikoisherkkuja ja tarinoita niiden takaa :)

-Anna

Viivin uimakoulu

Ollaan kahluuteltu Viiviä tänä kesänä melko ahkerasti. Viivi on nauttinut viilennyksestä ja tykännyt kahlailla, mutta ei ole uskaltautunut uimaan. Yritettiin houkutella sitä ja se uskaltautui jo kahlaamaan melko syvälle. Sitten saatiin idea, että puetaan Viiville pelastusliivit, jotta ne kannattelisivat sitä. Viivi uskalsi liivien kanssa kahlata taas syvälle, mutta ei silti luottanut niitten kannatukseen ja lähtenyt uimaan. Koira oli kuitenkin jo ylittänyt itsensä ja kahlanut sinä päivänä syvemmälle kuin oli koskaan aikaisemmin uskaltautunut, joten ajateltiin että se oli tämän päivän aikana voittanut jo tarpeeksi pelkojaan ja mentiin rantaan.

Toissa päivänä palattiin taas samaan paikkaan. Tällä kertaa oltiin jo paremmin suuniteltu koiran uimaan saamista. Viiville puettiin pelastusliivit ja se tavalliseen tapaansa meni innoissaan kahlailemaan. Yhtäkkiä koira kuitenkin säikähti jotain eikä suostunut millään tulla enään syvemmälle, vaikka oli sinne aikasemmin uskaltautunut. Onneksi meillä oli kuitenkin nameja mukana ja Viivi uskaltautui vähitellen syvemmälle saaden aina herkun palkinnoksi.

Viivi ja sen pinkit pelastusliivit ♥

Viivi ei oltu uskallettu suhteellisen vieraassa paikassa päästä irti joten apuun kahlailuun ja uinti yrityksiin oltiin otettu mukaan 15 metrin liina. Laura jäi pitelemään liinaa ja minä menin itse syvemmälle. Viivi seisoi kiven päällä josta lähtiessään minun luokse sen olisi heti täytynyt alkaa uimaan. Viivi alkoi vähän ynisemään kun pyysin sitä luokse pyörähteli levottomasti. Yritin puhella sille rahoittavasti. Viivin olisi tehnyt mieli totella käskyä ja tulla luokse, mutta se ei vieläkään luottanut liivien kannatukseen eikä omiin kykyihinsä. Muutaman kerran Viivi kauhaisi etutassullaan, mutta ei vieläkään uskaltanut lähteä uimaan. Laura otti sitä vatsan alta kiinni ja auttoi eteenpäin. Viivi alkoi vaistomaisesti kauhoa jaloillaan ja Laura päästi siitä irti. Liivit alkoivat kannattelemaan sitä vedessä ja Viivi kauhoi eteenpäin luokseni. Sekä minä ja Laura kehuttiin sitä paljon ja se näytti ylpeältä voittaessaan pelkonsa. Ylpeitä olimme mekin. Viivi ui suoraan luokseni ja kauhoessaan etujaloilla onnistui raapaisemaan minua jalkaan. Käänsin sen varovaisesti kohti rantaa ja se ui takaisin. Uintimatka oli ehkä muutaman metrin, mutta olimme tavattoman ylpeitä Viivistä. Se oli itsekin aivan innoissaan.


Eilen palattiin takaisin samaan paikkaan. Viivi meni nyt suoraan jo itse kahlailemaan pelastusliivit päällään huomattavasti rohkeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Se ui pienen ympyrän jo itsekseen ennen kuin minä ehdin paikalle. Se ui jo hienosti, mutta vaikein osuus oli yhä lähteminen. Laura auttoi sen aina lenkillensä kannattelemalla sitä vatsan alta ja liuttamalla vähän eteenpäin. Sama kivi toimi taas lähtöpaikkana. Viivi kiersi aina pienen ympyrän ja oli taas innoissaan lähdössä uudelle. Näitä ympyröitä se kiersi neljä. Oltiin hirveän ylpeitä kuinka nopeasti se oli tähän oppinut. Vielä kun se uskaltautuisi itse lähtemään uimaan ja kehittyy sen verran, että uskallettaisiin kokeilla ilman liivejäkin.

Tämä kahluuttelu ja uiminen osoittautunut näillä helteillä hyväksi viilennys ja liikuntamuodoksi Viiville. Meillä onneksi on suhteellisen hyväpaikka mistä koira pääse menemään, melko kivikkoinen vain. Blogin puolelle on tulossa liisä kuulumisia Viivin uintireissuista jos se siitä vielä kehittyisi. Toivottavasti kehittyy.
-Anna

Muistakaa tarjota koirille viilennystä näillä helteillä!

Temppukissat

Pete ja Vilin kanssa temppuilu on kivaa ajanvietettä, ainakin omasta mielestäni. Pete ainakin rakastaa Dreamiesin nameja niin paljon, että tekee lähes mitä vain saadakseen niitä. Pete onkin sinnikäs yrittämään temppuilua, toisin kuin Vili, joka luovuttaa aika nopeasti jos ei tajua samalla sekunnilla mitä piti tehdä.

Kissojen kanssa ollaan kokeiltu myös kissa agilityä, siten että on jokin matala hyppyeste, mistä yritetään hypätä yli. Ihan hyvin kummatkin on pari kertaa hypännyt matalan esteen, mutta hieman korkeammat esteet pojat menee mieluummin alakautta, kuin hyppää yli. Kissa agility ei muutenkaan tuntunut olevan niin Peten ja Vilin mieleen, mutta onneksi kaksikko tykkää temppuilla.

Peten suosikki temppuja on ehdottomasti seisominen ja tassun antaminen. Pete nousee muutenkin seisomaan kahdelle tassulle todella usein, oikeastaan aina kun yrittää ruinata ihmisiltä vähän syötävää. Pete on todellakin kissa, joka tykkää käyttää tassujaan. Se tykkää antaa tassua ja jahdata vähän kaikkea, esimerkiksi pientä foliopalloa, minkä perässä Pete jaksaa juosta ympäri taloa pitkäänkin.

Vili taas tykkää rauhallisista tempuista, kuten vain istumaan menemisestä. Koska Vili on Peteä rauhallisempi, se myös seisoo takajaloillaan paljon nätimmin. Se vetää etutassunsa nätisti ja odottaa rauhassa palkintoaan, toisin kuin Pete joka yrittää aina kurottaa tassuillan kohti namia.

-Laura

Kertaus kesäkuusta

Kesäkuu alkaa olemaan jo lopuillaan. Kaikkea eläinten kanssa puuhailtua ei ole saatu blogiin asti tullut kirjoiteltua, joten nyt olisi sopiva hetki pitää pieni kuulumiskattaus mitä kaikkea sitä kesäkuun aikana on ehtinyt tapahtua.

Kesäkuun alussa koitti pitkään odotettu hetki kun oli kevätjuhla. Siitä sitten päästiin kesäloman viettoon ja eläimet saisivat nauttia meidän seurasta kaikki päivät.

Lauran kanssa käytiin auttamassa mummuamme, joka oli jäänyt hoitamaan setämme koiraa. Yritettiin purkaa sen energiaa juoksuttamalla ja uittamalla. Aika hyvin onnistuttiinkin vaikka tuntui, että loppujen lopuksi me oltiin enemmän väsyneitä, kuin koira. Viivi ei päässyt mukaan, kun nämä koirat eivät ole koskaan kohdanneet ja totuttaminen kannattaa tehdä molempien isäntäväen ollessa paikalla. Raukka oli vähän mustasukkainen kun tultiin takaisin ja haistiin vieraalle koiralle.

Päästin viime hetkellä mukaan vielä MEJÄ-koulutukseenkin. Siitä voi lukea erillisen postauksensa täältä.

Viivin kanssa ollaan tänä kesänä ehditty jo käymään läheisellä kesäkioskilla. Saatiin tehtyä noin 6 kilometrin kävelylenkki ja samalla poikettiin kioskilla syömässä jäätelöt. Viiville paikka oli jo tuttu kun tehtiin samanlainen lenkki viime vuonna. Vähän meitä ihmisiä epäilytti miten Viivi käyttäytyisi, mutta neiti oli kerrankin edukseen. Se antoi kaikkien ihmisten olla rauhassa omissa oloissaan ja odotteli kiltisti, kun me syötiin jäätelöitä. Tosin Viivi ei tajunnut mikä idea kesken lenkin oli vain istuskella, varsinkaan kun se ei saanut syötävää. Koko reissun aikana Viivi haukkui vain kerran, kun ohi lenkkeilevät koirat pääsivät yllättämään. Mun ja Lauran keskittyminen oli siinä tilanteessa ehkä liikaa jäätelössä, mutta yritetään tästä lähin muistaa tarkkailla enemmän ympäristöä.

Pian päästiinkin juhannuksen viettoon. Siitäkin on erillinen postaus, joka on luettavissa tätä painamalla.

Kukkaispoika Vili ♥

Yhtenä päivänä tein pienen kukkaseppeleen ja Vili raukan pomppiessa paikalle se joutui meidän uhriksi. Vili meni makoilemaan nurmikolle niin pistin sen päähän seppeleen ja Laura otti kuvia. Meillä on kehittymässä oikea supervalokuvamalli, koska Vili osasi poseerata oikein kunnolla. Seppele tuntui vähän inhottavalta, mutta ihme kyllä Vili antoi sen olla. Saatiin oikein söpöjä kukkaiskuvia, vähän liian tyttömäisiä ehkä Vilin mielestä.

Hevosille on saatu niitettyä ruohoa läheiseltä pellolta ja ne ovat päässeet siitä nauttimaan. Jossain aikaisemmissa postauksissa muistaisin maininneeni, että Simo ja Uuno olisivat päässeet nauttimaan laidun elämästä. Ikävä kyllä veljekset joutuivat palaamaan tavalliseen tarhaan, jotta laitumen ruoho kasvaisi. Eilen tehtiin heiniä hevosille. Huolestuttavan vähän niitä saatiin tehtyä ajatellen että meillä on koko pitkä talvi edessä ja kahdeksan nälkäistä turpaa ruokittavana. Joten toiset heinätalkoot on luvassa. Muutenkin heinien kannalta tämä vuosi on ollut huolestuttava, kun se ei tunnu missään kasvavan, joka tarkoittaa sitä että sitä ei mistään pysty ostamaankaan.

Tässä nyt suurinpiirteinen katsaus meidän kesästä tähän asti, mutta onneksi sitä on vielä paljon jäljellä!

-Anna

Juhannus 2018

Juhannusaattona jäi juhannuksen juhlistaminen lähes täysin huonojen kelien takia. Sinänsä se on jo perinne että juhannuksena sataa vettä. Nyt on ollut niin kauan satamatonta, että sade oli ihan vain hyvästä ja maan kosteuden takia mekin sitten juhannuspäivänä päästiin kokko sytyttämään.

Vaikka aaton juhliminen jäi olemattomaksi, paremmat kelit koitti kuitenkin itse juhannuspäivänä. Heinäparvi täytyy joka kesä siivota kun tulee uutta heinää ja tänä kesänä sitä siivotessa tajuttiin, että tännehän saisi hienot juhannusjuhlat. Hevoset sai nauttia paljosta heinästä, kun parven lattian irtoheinä vietiin niille syötäväksi. Parvesta sai hienon juhlapaikan ja tätä juhannusta vietettiin suurimmaksi osaksi siellä hyvän ruuan kera. Viivikin pääsi mukaan juhliin, mutta neiti joutui tyytymään olemaan kiinni. Se kun olisi hyvin suurella todennäköisyydellä vapaana ollessaan lähtenyt omalle lenkille kuin makoillut meidän kanssa. Kissat olivat hyvin kiinnostuneita ruuan tuoksuista, varsinkin Pete joka yritti muutamaan kertaan päästä pöydälle. Kyllä sieltä pöydästä niille ihan vahingossa vähän tipahti herkkuja.

Vaikka juhannuskokkoa pitäisikin polttaa aattona, päätimme kuitenkin ruuan jälkeen sen sytyttää. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kokko syttyi hyvin. Tulen rauhoittavan voiman lumossa seisoskeltiin hyvän tovin. Viivi oli mukana mutta oli huomattavasti kiinnostuneempi ympärillä olevista hajuista, kuin tulen katselemisesta. Kissatkin kävivät pyörähtämässä paikalla, mutta niitäkään ei kokon katselu kiinnostanut. Itse kuitenkin nautittiin ja pieni sisäinen pyromaani pääsi toteuttamaan itseään.

Yöllä kahdentoista aikoihin lähdin Viivin kanssa yölenkille. Päätettiin käydä katsomassa näkyisikö läheisellä pelolla peuroja. Omaan silmään pelto näytti tyhjältä, mutta Viivi oli hyvin vakuuttunut, että siellä oli jotain. Luultavasti metsässä, kun minä en mitään nähnyt, mutta ilmeisesti koira oli jonkin hajun saanut, niin paljon se ilmaa haisteli. Viivin olisi kovasti tehnyt mieli lähteä hajun perään juoksemaan. Flexi tarjosi ripauksen vapautta, mutta kunnon ajojahtiin ei ollut mahdollisuutta. Juoksin Viivin kanssa pellolla vähän matkaa. Koira olisi mieluusti jatkanut matkaa, mutta käännyttiin kuitenkin takaisin. Pääsi se kuitenkin vähän juoksentelemaan.

Meillä oli mukava juhannus, vaikka mitään juhannustaikoja ei tehtykään. Saatiin kuitenkin se kokkokin ja juhlistettiin ainakin syömällä hyvin. Hyvää loppukesää vielä kaikille niin kaksijalkaisten kuin nelijalkaistenkin puolesta!

- Anna

Päästäisjahti

Eilen illalla Pete ja Vili tarjosi todellisen iltanäytöksen. Selasin meidän ulkorappusilla tylsistyneenä puhelinta, kun yhtäkkiä havahduin vikinään. Nostin katseeni ja näin Peten juoksevan täysiä päästäinen suussa ja Vilin veljensä perässä.

Pete sitten pysähtyi keskelle pihaa ja tiputti päästäisen maahan. Ongelmana vain oli ettei tämä meidän mestarisaalistaja ollut tajunnut vielä tappaa saalistaan, vaan päästäinen ampaisi tietenkin täysiä pakoon. Vili singahti saaliin perään ja Pete jäi kauemmaksi vaanimaan. Pojat vilkuilivat minuun päin aina välillä hermostuneena. Lopulta jollain ihmeellä monien hyppyjen ja syöksyjen jälkeen Vili sai päästäisen pakomatkan käännettyä kohti Peteä. Pete taisi kuitenkin olla ihan omissa ajatuksissaan, koska päästäinen vain singahti sen ohitse ja Pete jäi vain hölmönä tuijottamaan sen perään.

Vilipä päätti paikata veljensä virheen ja lähti takaa-ajoon. Vili oli kuitenkin nopeampi kuin päästäinen ja huomaamattaan loikkasi sen yli. Kun kissa jäi hölmistyneenä ihmettelemään minne se saalis katosi, päästäinen juoksikin takaapäin sen tassujen alta. Siinä kohtaa oli jo pakko nauraa. Vielä sinnikkäästi pojat menivät saalistaan etsimään, mutta tällä kertaa päästäinen oli vienyt voiton. Hirveä menetys se ei sinänsä ollut, koska kissat eivät päästäisiä loppujen lopuksi ole edes syöneet, joten ihan hyvä vaan kun pihaan ei tullut taas kerran uutta raatoa.

Onneksi pojilla oli kuitenkin rappusilla kuivaraksuja syötäväksi, vaikka kaksikko näyttikin pettyneeltä epäonnistuneen saalistuksen jälkeen. Minua kuitenkin esitys viihdytti hyvin ja pisteet pojille sinnikkäästä yrittämisestä!

Viivin ensimmäinen ulvonta

Tämän vuoden elokussa tulee kolme vuotta siitä kun Viivi tuli meille. Kertakaan näiden kolmen vuoden aikana Viivi ei ole meillä ollessaan koskaan ulvonut. Ollaan jopa vitsailtu että se ei edes osaa ulvoa. Edellinen koiramme ulvoi aina jäätelöauton äänelle. Kun Viivi kuuli tämän äänen ensimmäistä kertaa se vähän uikutti, mutta ei ulvonut. Olemme jopa soittanut you tubesta sille suden ulvontaa, jos se vaikka vastaisi. Mutta ei, Viivi on ollut nyt melkein kolme vuotta täysin ulvomatta.

Tänään asia kuitenkin muuttui. Viivi oli juoksunarussa täysin tavallisesti ja makoili tyytyväisenä auringossa. Itse olin vain kävelemässä sisälle, kun yhtäkkiä jäätelöauto pysähtyy läheiselle tielle ja alkaa soittaa. Viivi tuijotti sitä aivan järkyttyneenä ja yhtäkkiä se alkoi ulvoa. Se kallisti päätään taakse ja ulvoi muutaman sekunnin. Oltiin aivan innoissaan ja alettiin kehumaan Viiviä. Viivi oli täysin hämmentynyt mitä hyvää oli tehnyt, mutta otti kehut häntä heiluen vastaan. Se siis todellakin osaa ulvoa ja ulvonnan aiheuttajana oli taas kerran sama koirien vihollinen eli jäätelöauto.
- Anna

MEJÄ-tutustumispäivä

Lauantaina oltiin Viivin kanssa metsäjälkeen tutustumispäivässä. Päästiin onneksi vielä vikana koirakkona mukaan. Mua jännitti etukäteen aika paljon, miten Viivi oikein tulisi käyttäytymään, koska tämä oli Viivin ensimmäinen kerta ohjatussa koulutuksessa. Aika hyvin Viivi käyttäytyi, vaikka haukkui aika paljon.

Sain itse tosi paljon uutta tietoa lajista. Ensin me päästiin mukaan katsomaan esimerkki jälkeä ja sitten päästiin tekemään omat jäljet. Kaikki teki eri koiralle jäljet, että koira seuraisi verijälkeä, eikä omistajansa hajua. Lopuksi sitten päästiin koirien kanssa vielä jäljestämään. Saatiin myös seurata muiden koirien jäljestystä, mistä oppi myös paljon.

Viivi meni jäljen todella hienosti! Se on kyllä todella riistaviettinen koira, että tämä on selvästi se Viivin laji. Viivi tajusi heti idean ja seurasi jälkeä hienosti ja välillä tosi nopeastikin, mikä tuotti itselle vaikeuksia pysyä koiran mukana. Itse luulin, että Viivi olisi ihan hulluna sorkkaan, mikä verijäljen päässä odotti, ja kaluaisi sitä innoissaan, mutta se vain nuuhkaisikin sorkkaa pari kertaa ja oli jo jatkamassa matkaansa. Olin kyllä tosi ylpeä kun kurssin ohjaajakin sanoi, että Viivi on luonnonlahjakkuus ja sille voisi kokeilla jo muutaman tunnin vanhoja jälkiä. Olen kyllä aiemminkin huomannut, että Viivi tykkää kyllä haistella paljon, se myös vaikeuttaa välillä metsälenkkejä.

Kurssin lopussa saatiin kaikki vielä jäiset peuransorkat omiksi, niin päästään harjoittelemaan omatoimisestikin. Vielä pitäisi hankkia verta jostain, niin päästään harjoittelemaan! Näki kyllä että on rankka laji koiralle. Viivi oli loppupäivän ajan tosi rauhallinen ja makoili suurimmaksi osaksi vain pedillänsä.

Kokeisiin ei varmaankaan päästä, kun Viivi on sekarotuinen. Ensimmäisen kerran perusteella oli ainakin laji Viivin mieleen ja itsekin kyllä pidin lajista. Taatusti jäljestetään vielä uudelleenkin, koira selvästi nautti mejästä!

Auringonpaistetta

Viime päivät ollaan täällä Suomessakin vihdoin saatu nauttia lämpimistä keleistä. Eläinten elämässä ei ole mitään erikoista toukokuun aikana tapahtunut, mutta nyt tuntui sopivalta hetkeltä pitää pieni katsaus meidän kuulumisiin.

Ihanan auringon paisteen jälkeen ei enää ole ongelmia kuran kanssa. Hevoset ovat lämpimien kelien ansiosta voineet viettää öitä ulkona lukuun ottamatta Hiljaa ja Taiskaa. Kesän myötä nimittäin palaavat ötökätkin ja sen myötä kaksikon kesäihottuma. Hilja ja Taiska viettävät yönsä tallissa turvassa polttiaisilta. Ihottuma ei vielä ole onneksi edennyt kovin pahaksi ja toivotaan että se pysyisi myös niin. Uuno ja Simo ovat päässet laitumelle syömään. Ikävä kyllä veljekset on täytynyt pitää erikseen omissa laitumissaan. Simo ei nimittäin hirveästi arvosta pikkuveljensä seuraa. Ne ovat kuitenkin onnellisesti saaneet syödä omissa aitauksissaan.

Kissat ovat nauttineet auringosta. Lämmön myötä myös villieläimet ovat lisääntyneet ja pojat ovat päässeet toteuttamaan itseään. Melko menestyksekkäästi ne ovat saaneet kiinni itselleen ruokaa. Viivi sai sianluita testattavaksi ja neiti nautti niistä oikein paljon. Ikävä kyllä herkkä vatsaisena Viivin vatsa meni hieman sekaisin, kun se ei ole luita tottunut syömään. Piimä kuitenkin ratkaisi ongelman ja Viivin vatsa toimii hyvin.

Viivin kanssa ollaan lenkkeilty jäljestyshihnan ja pillin avulla. Nyt on vähän yli jo kuukausi yritetty treenata luoksetuloa Viivin kanssa pillin avulla. Jäljestyshihna osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi harjoitteluun, koska koira pääsee vapaasti menemään, mutta ei kuitenkaan pääse lähtemään omille teilleen. ¨

Kohta alkaa kesälomat. Meillä ei ole mitään tavoitteita kesälle, mutta yritetään jos vaikka edistyttäisiin Viivin kanssa luoksetulossa.

Hyvää kesää kaikille!

- Anna

Huonoimmat puolet keväässä

Sade ja kura on taas täällä. Toisin, kun syksyllä se ei niin surulliselta tunnu, kun valoisaa aikaa riittä vaikka kuinka pitkälle. Kuitenkin kesä on tulossa ja kohta luontokin heräilee täyteen loistoonsa. Nämä kurjemmat kelit ovat sen arvoiset ja hyvä syy olla sisällä. Viivin liikunta on viime päivinä jäänyt melko vähäiseksi ikävän sään takia. Neitiä se ei tosin niin paljon haittaa, se kun ei oikein nauti sateesta. Koira pysyy tyytyväisenä niin kauan, kun sille jaksaa keksiä tekemistä sisätiloissa. Syksyltä tuttu nappujen piilotus on ollut keväänkin mielipuuhia sisällä. Kissatkin ovat mielellään makoilleet vain sohvalla ja ottaneet rennosti.

Meidän karvalaumasta eniten tästä säästä ovat kärsineet hevoset. Sateen ja kylmän takia niiden ulkoilu on jäänyt vähäiseksi. Sekin aika kun ne ulos pääsevät ei hirveän nautinnollista ole. Joka kevään ja syksyn aikainen riesa on nimittäin palannut. Sateen kostuttama pehmeä maa on muuntunut täydelliseksi kuravelliksi. Kuraongelma on oikea riesa, eikä maahan voi vaikuttaa. Hevosten tarhat ovat aina tiettyyn aikaan vuodesta hirveällä kuralla ja vaikka asian kanssa ei voi oikein mitään tehdä käy niitä silti sääliksi.

Eilen hevoset eivät päässeet ulos ollenkaan, kun koko päivän satoi vettä. Toki tietenkin voisi pistää niille sadeloimet, mutta tällaisen hevoslauman yksi monista ongelmista on ettei loimia millään riitä kaikille. Jos taas vie vaan osan ulos talliin jäävä osa sekoaa täysin tästä epäreiluuden määrästä kun ne hylätään karsinoihinsa. Niinpä ne päättävät kertoa tästä tuskastaan ja huutavat ja pyörivät ympäri karsinaansa. Ulkona olevat taas hermostuvat, kun kavereilla on jokin hätänä ja niinpä nekin alkavat huutelemaan, että mikä siellä tallissa on hätänä. Ja tästä sekasorron ja stressin määrästä on rento ulkoilu kaukana ja lopulta saattaa joku hevosista päättää omatoimisesti lähteä moikkaamaan tallissa olevia kavereita. Niinpä meillä pyritään siihen, että jokainen hevonen on joko tallissa tai ulkona samaan aikaan.

Eilen sitten Lauran kanssa harjattiin Tuike, Hilja ja Amalia. Tuikkeen karva on viime vuoteen nähden paljon paremmassa kunnossa ja se on itsekseen jo vaihtanut melki täysin kesäkarvaan. Hiljasta sen sijaan lähti hirveä määrä karvaa, mutta sehän kuuluu kevääseen. Amalian harjattua alettiin miettiä sitä kuinka se ei tarhassaan liiku melki koskaan. Niinpä päätettiin sitten lähteä kävelyttämään Amaliaa. Amalia oli aluksi innoissaan päästessään ulos. Hetken käppäiltyään se alkoi vähän ihmettelemään, että mikä järki tässä on kun ei olla matkalla minnekään vaan kävellään vaan ympyrää. Niinpä se päätti kävelyjen olevan siinä ja päätti pysähtyä evästauolle. Suostui se sitten jatkamaan matkaa meidän kanssa.

Keli ei todellakaan kuitenkaan ollut paras mahdollinen sää kävelylle ja sain kärsiä huonosta päätöksestä käyttää lenkkareita. Laura vei sitten Amalian talliin ja minä häivyin kuivattelemaan likomärkiä kenkiäni. Tänään ollaan nokka tukossa, mutta Amalia tykkäsi päästessään kävelylle. Mitä sitä ei eläinten onnellisuuden puolesta tekisi?

-Anna

Hyvää vappua!

Vappu kuvailut ei ihan onnistunut niin kuin olin ne aluksi suunnitellut... Ihan kivoja kuvia mielestäni tuli silti joistakin. Vili kiinnostui heti serpentiinistä ja leikki sillä. Mä tyhmänä ajattelin puhaltaa siihen viereen lisää eriväristä serpentiiniä. Vili lähti kuin raketti, kun raukka pelästyi niin paljon serpentiiniä. Onneksi sain Vilistä kuitenkin vähän kuvia leikkimässä serpentiinillä.

Viivin kanssakin oli ongelmia. Laitoin serpentiiniä Viivin kaulaan, mutta Viivi ei tykännyt serpentiineistä. Se yritti repiä niitä hampailla ja lähti juoksemaan serpentiinit kaulassa ympäri pihaa. Onneksi Viivikin sentään rauhoittui, kun käskin sen maahan. Tästä syystä nuo serpentiinit on suoristunut ja osasta kohtaa repeytynyt.

Iloista vappua kuitenkin kaikille!