Vuosi 2017

Tätä postausta olen suunnitellut ja miettinyt, mitä ihmettä sitä kirjoittaisi vuodesta 2017? Kovasti tämän postauksen kuitenkin haluan tehdä joten tässä sitä nyt ollaan!

Kevään kohokohta oli ehdottomasti se, kun Annan kanssa päästiin mukaan näkemään, kuinka rakennettiin rata jääraveihin. Itse tykkään jääraveista ja viime vuonna pitkään aikaan oli tarpeeksi paksu jää niiden järjestämiseksi. Viivikin oli jäällä mukana ja ensimmäistä kertaa jäällä meidän kanssa. Neiti käyttäytyikin oikein mallikkaasti.

Keväällä Hilja osallistui kolmiin jääraveihin, mukaan lukien myös siihen minkä rataa olimme rakentamassa. Menestystä ei tullut, mikä ei yllätäkään, koska Hiljaa ei hirveästi kisaan treenattu, mutta pääsi Hilja sentään vielä kerran radalle ennen kuin täyttää 15 eikä saa enää kilpailla.

Kesän kohokohtiin kuuluu se, kuinka kesäloman lopussa ostimme veneen ja kävimmekin tosi usein veneilemässä Viivin kanssa. Aluksi Viiviä vähän jännitti, mutta pian se oppi rentoutumaan veneen kyydissä. Veneilystä Viivin kanssa voit lukea lisää täältä.

Kesällä kävimme myös rokottamassa Viivin ja liityimme kennelliittoon, josta saimme sille viimein virallisen FIX-koiran todistuksen, jota emme löytöeläintalosta Viiviä hakiessamme saaneet ollenkaan. Tästä innoissamme suuntasimme Viivin kanssa Match Show'hun, jossa Viivi käyttäytyi yllättävän hienosti. Kuvittelin, että Viivi haukkuisi jokaiselle koiralle, mutta yllätyksekseni se käyttäytyikin ihan hyvin. Kehässä se ei kuitenkaan antanut tuomarin koskea itseensä ja meidät poistettiin kehästä. Vaikka se silloin harmitti, niin Viivi on kuitenkin löytökoira, eikä voi tietää minkälaiset traumat se on ihmisistä joskus voinut saada.

Syksyn kohokohta oli se, kun Viivi pääsi ensimmäistä kertaa agilityhalliin! Viivi oli todella upeasti ja näytti nauttivan agilitystä, sitä täytyy kyllä päästä kokeilemaan uudestaankin! Agility hömppäilystä hallissa voit lukea lisää täältä.

Talven kohokohta oli Teneriffan matka. Ei sitä tullut tehtyä oikein muuta kun laskea päiviä matkaan. Onneksi suurin osa talvesta on vielä edessäpäin.

Hyvää uutta vuotta 2018 kaikille!

Pulkkakisut

Operaatio opeta kissat laskemaan pulkalla käynnistyi tänään. Kaikkea hyödyllistä siis. Ei tämä kyllä ensimmäinen kerta ole, kun yritetään kissojen kanssa pulkalla laskea. Nimittäin viime talvena saatiin idea, että laskettaisiin pulkalla kissan kanssa. Pete parka, joka oli vain ruinaamassa talvi pakkasesta sisälle pääsyä, joutui uhriksi. Viime vuonna ei kaikki sitten mennyt ihan putkeen. Suunnitelma nimittäin oli mahtava. Kaapattiin vaan Pete syliin ja suoraan mäkeä alas. Petehän sai hirveän paniikin. Rimpuili aikansa ja lopulta hyppäsi vauhdissa pulkasta pois. Näin jälkeenpäin ajateltuna oltiin kyllä ihan hirveitä eläinten kiusaajia.

Liian viisaitahan me oltaisiin, jos kerran epäonnistumisesta opittaisiin. Tänään käynnistyi prosessi siis uudestaan. Tosin epäonnistumisen mahdollisuus ei ollut niin suuri, sillä tällä kertaa hieman (huom. hieman) viisaampina tiedettiin jo se, että uuteen asiaan ei voi eläintä opettaa suoraan ensimmäisellä kerralla. Ensinnäkin huomioitiin se, että mukaan otettiin nameja, jottei se pulkka tuntuisi niin pelottavalta. Lisäksi ei lähdetty täysiä paahtamaan siitä jyrkimmästä mäestä vaan mentiin hitaasti tasaisella maalla ja yritettiin lopulta laskea lyhyt loiva mäki. Jos joku nyt tässä kohtaa ihmettelee, että mikä järki on nähdä hirveä vaiva opettaakseen kissa laskemaan pulkalla, niin miettikää kuinka söpöltä se näyttäisi. Saisi laskea mäkeä pikkuinen kissa sylissä. Myönnettäköön, että se on ihan täysin turhaa, mutta eipä sitä muutakaan tekemistä ole.

Operaatio siis aloitettiin totuttamalla kissoja pulkkaan. Molemmat kissat häärivät pulkan ympärillä innoissaan nameista eikä kauaa vaatinut kun molemmat istuivat pulkassa. Jatko "koulutuksen" ensimmäiseksi uhriksi joutui Vili. Ihan ensiksi aloitettiin sillä, että liikutettiin varovasti pulkkaa Vilin siellä ollessa. Namien kannustamana uskalsi se siellä vähän aikaa olla. Hyppäsi kuitenkin aika nopeasti pois. Kuitenkin, kun ei Vili pelkoa pulkkaa kohtaan osoittanut oli aika siirtyä eteenpäin. Menin istumaan pulkkaan ja otin kissan syliini. Vähän Viliä jännitti, kun lähdettiin liikkeelle. Kuitenkin, kun kokoajan sai namia suuhun, malttoi kissa olla. Vaikka yritettiin mennä hiljaa ja laskea vain loiva mäki, alkoi lasku Viliä hieman pelottaa. Ei se kuitenkaan niin paljon pelännyt etteikö olisi saanut nameja syötyä. Mäen alla kuitenkin Vili hieman tärisi. Päästettiin sitten raukka menemään. Vaikka loppujen lopuksi Viliä oli tuo pelottanut, meni se kuitenkin paremmin, kuin Peten viime vuotinen lasku. Pysyihän se kyytiläinen loppuun asti.

Seuraavaksi oli sitten Peten vuoro. Petehän oli pulkka-asioissa jo vanha konkari, eikä tuota sylivauvaa tarvinnut kauan kyytiin houkutella. Pulkan lähtiessä liikkeelle meinasi kissa lähteä, mutta saadessa herkkuja suuhun ei se kyyti sitten niin huono asia ollutkaan. Laskustakin selvisi Pete hyvin, eikä sitä pelottanut läheskään yhtä paljon, kuin veljeään. Koska Pete ei mäen alla mitään paniikkia osoittanut sai se pulkkakyydin vielä ylöskin. Eikä kissalla mitään syytä lähtemiseen ollutkaan. Se sai nameja, istua lämpimässä sylissä ja vielä kyydin lähemmäksi talon ovea (minne se olisi joka tapauksessa mennyt sisälle pääsyä ruinaamaan).

Toki Vilikin varmasti harjoittelulla oppisi kehittymään, mutta tämän kokemuksen mukaan Petestä saa mäen laskuun todennäköisemmän seuralaisen. Toivotaan ettei tuo kissoista maailman kamalinta ollut. Sai ne kuitenkin nameja koko ajan. Sen voin kyllä kuitenkin luvata, että kaksijalkaisilla oli näissä treeneissä hauskaa. Mites muut kissat suhtautuvat pulkkailuun? Onko joku muukin kiusannut kissojaan ottamalla niitä pulkkaan mukaan vai nauttiiko joku kisuli tästä? Omasta puolestani suosittelen pulkkailua kissan kanssa, mutta kannattaa yrittää tehdä siitä kissallekin hauskaa eikä toistaa meidän virhettä. Kissoja kun ei oikein pysty tällaisiin tempauksiin pakottamaan.

Ps. Kisut pääsivät pulkkailun päätteeksi sisälle lämmittelemään :)

On hanget korkeat, nietokset

Valkoinen joulu pitkästä aikaa! Kerrankin ei vain tarvitse masentua aattona sisällä ja tuijottaa pimeään ikkunaan yrittäen kovasti kuvitella, että kyllä siellä lunta on. Tänä jouluna kun sitä on oikeasti! Ei tarvitse potea joulumasennusta. Tai niinhän sitä ajattelisi. Minulle ei mikään hyvä tuuri käynyt, koska flunssa iski jouluaatoksi. Onneksi muut ovat pysyneet terveenä.

Täytyy kyllä myöntää, että aattona tautia uhmaten kävin ulkona. Eihän pieni ulkoilu pahitteeksi ole ja saatiin Lauran kanssa ihania joulukuvia Viivi-tontusta. Flunssasta on se hyöty, että olen viettänyt paljon aikaa näiden sisätiloissa joulua viettävien eläinten kanssa. Peten ja Vilin kanssa ei ainakaan tylsää ole tullut. Tänä aamuna oli riiviöt niin nälissään, ettei se Pete vaan voinut vastustaa pöydällä olevaa joululimpun palaa. Sinne meni mun aamupala. Jos kelataan ajassa taaksepäin ja ajatellaan itse aattoiltaa, oli kissat silloinkin aika riiviö tuulella. Ne juoksivat ympäri taloa ja tappelivat keskenään. Viivi ei tykännyt, kun ei päässyt leikkiin mukaan. Vähän se pedillään mökötti, mutta kyllä silläkin ihan mukava joulu oli.

Loput eilisistä kuvista voit käydä katsomassa täältä.

Joululahjaksi sai kissat ja Viivi ihan tavalliseen tapaan herkkuja. Sen lisäksi sai Pete ja Vili aktivointilelun. Toimintaperiaate on aika tavallinen, eli lelun sisälle laitetaan nameja ja kissan pitäisi pyöritellä sitä ne saadakseen. Vaikka tuo onkin varmaan yksi helpoimmista aktivointi leluista, riitti siinä meidän pikku pojille ihan tarpeeksi työskentelyä. Muutaman kerran lelusta namin saatuaan innostui Pete täysin ja se on ollutkin kovassa käytössä Peten osalta. Vili ei oikein lelusta innostunut. Tosin ei se ole hirveästi veljeltään saanut sitä kokeilla. Yritin kyllä pitää Peteä vähän sivussa, jotta pääsisi Vilikin kokeilemaan. Se kuitenkin vain vähän nuuhki sitä ja muutaman kerran tökkäisi tassulla. Päätin sitten antaa Peten sillä leikkiä, kun se siitä näytti enemmän saavan iloa irti.

Kyseinen aktivointilelu järjesti ohjelmaa tänäänkin. Pete oli taas kerran levottomalla päällä ja ajattelin lelun tuovan tekemistä. Niinhän se toikin. Ei tosin pelkälle kissalle, vaan myös minulle. Pete leikki sillä hetken aikaa ja onnistui miltei heti saaman sen sohvan alle. Olisi sen varmaan kurottamalla saanut, mutta koska lattialla ryömiminen ei innostanut päätin hölmönä nostaa sohvaa. Kierähtäessään sohvan alle oli lelu tiputtanut samalla pari namia. Ja kuten arvata saattaa nostaessani sohvaa singahti Pete sinne nameja syömään. Sain lelun pois alta, mutta maanitteluista huolimatta Pete ei tullut. Yksin ja kipeänä, kun olin oli pakko laskea sohva alas. Vaikka sohvan reuna onkin matala, oli sen pohja kuitenkin onneksi niin korkea keskeltä, ettei Pete litistynyt. Pete parka oli ihan ihmeissään jäädessään sohvan alle vangiksi. Onneksi sain apua ja kun sohvaa nostettiin pääsi Pete sieltä pois.

Hevoset saivat jouluaattona jouluporkkanat, jotka maistuivat kyllä hyvällä ruokahalulla. Tänään vein Hiljalle ja Taiskalle, jotka olivat samassa aitauksessa, joulukuusen ylimääräiset oksat, jotka oli pakko sahata pois, että kuusi mahtuu sisälle. Taiska komensi Hiljaa koko ajan, kun ei halunnut että Hilja pääsee syömään oksia. Taiska ei kuitenkaan itsekään niitä syönyt. Taiskalle useinkin tärkeämpää tuntuu olevan se, että Hilja ei pääse syömään, kuin se että Taiska itse syö.

Hyvää joulua!

"Hei tonttu-ukot hyppikää...

...nyt on riemun...

...raikkahin aika!"

Teneriffan auringon alla

Joku on saattanut ihmetellä, missä on oikein oltu, kun ei blogiin ole mitään kuulunut viikkoon. Viime viikolla olimme siis lomamatkalla Teneriffalla ja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä laskeuduttiin takaisin Suomeen Helsinki-Vantaalle.

Näkymä hotellin parvekkeelta

 Matkaan lähdettiin 10.12. Teneriffalle Puerto de la Cruziin, jossa hotellina toimi Apartamentos Alta. Hotellista ei ole moitittavaa, se oli siisti, tilava ja viihtyisä. Hotellin parvekkeelta näkyi myös runsaasti puluja ja niitä oli muutenkin todella paljon koko kaupungissa. Kelit ei ehkä olleet mitään maailman parhaita, sillä useana päivänä satoi vettä, mutta siitä huolimatta oli hauskaa ja lämmintä. Meren läheisyys ja suolainen meri-ilma olivat ihania, vaikka myös useana päivänä oli kovat aallot, joten uiminen oli vaikeata. Aaltojen kuvaaminen oli kuitenkin todella kivaa ja sitä tuli harjoitettua paljon.

Kävimme uimassa myös luonnon merivesialtaassa, Charco de la lajassa. Ensin meinasi jäädä uimiset uimatta, koska altaan ympärillä olevissa kivissä oli paljon taskurapuja, jotka olivat matkalla altaaseen. Lopulta ravut kääntyivät ympäri ja jäivät kauemmaksi ja uiminen alkoi tuntumaan houkuttelevammalta.

Alcampo

Kävimme myös paikallisessa ostoskeskuksessa Alcampossa, josta mukaan tarttui Viiville canicross-tyyppinen hihna hintaan 6,99, joka mielestäni oli todella edullinen hinta, koska vastaava maksaa Suomessa noin 15€.

Hevosille ei löytynyt mitään, mutta lähikaupasta löytyi Viiville sekä Vilille ja Petelle lihatikkuja, jotka oman espanjan taitoni mukaan sisältävät kanaa ja maksaa sekä turskaa ja maksaa.

Casino Taoron puisto

Keskiviikkona kävimme Casino Taoron puistossa. Puistossa oli paljon erilaisia kukkia ja vesiputouksia ja se oli kyllä todella kaunis paikka. Puisto on myös todella suuri, emmekä ehtineet kiertämään sitä kokonaan. Olisi ollut ihanaa päästä puistossa kävelemään koiran kanssa. Viiville olisi lentomatka kuitenkin ollut aivan liian stressaava vain yhden viikon takia, joten sen oli kivempi jäädä kotiin.

Kävimme myös Anagan niemimaalla Parque de rural Anagassa, josta tulikin yksi suosikki kohteistani saarella. Siellä oli todella kauniita monimuotoisia metsiä (mitä ei paljon Teneriffalla ole) ja korkeita vuoria ja kukkuloita sekä ihania pikkukyliä. Yksi pikkukylistä oli Benijo, missä kävimme syömässä paikallista vuohenjuustoa, joka oli todella herkullista. Ravintolan takana oli pieni koira, joka näytti hyvin sairaalta. Myöhemmin se kuitenkin lähti kävelemään, mistä huomasi kuinka sen takajalat eivät toimineet kunnolla. Epäilen, että se olisi voinut jäädä auton töytäisemäksi. Lähin eläinlääkärikin oli todella monen kilometrin ja vaikean reitin päässä, eikä sen omistajilla ollut välttämättä edes mahdollisuutta viedä sitä eläinlääkäriin. Itse en osannut auttaa koiraa ja oli sydäntä särkevää jättää se ravintolan taakse tekemättä mitään.

Näköalapaikalta juuri poistuttaessa Anagan luonnonsuojelualueelta näkyi myös kaksi hevosta, jotka laidunsivat isolla niityllä. Oli kiva nähdä hevosia, koska niitä ei saarella paljoa ole sen karuuden vuoksi.

Viimeisenä kokonaisena päivänämme päätimme mennä vielä kerran johonkin luonnon merivesialtaille, mutta meressä kävi niin isot aallot sinä päivänä, että altaat oli suljettu. Kävimme yhteensä kolmen eri altaan luona katsomassa, mutta kaikkiin oli estetty pääsy lippusiiman avulla. Matkalla pysähdyimme kuitenkin erään huoltoaseman pihaan, josta näkyi paljon kanoja. Siinä oli oiva tilaisuus testata marraskuussa ostamaani objektiivia, joka zoomaa paljon pitemmälle kuin aikaisempi objektiivini. Paikalle saapui myös kanahaukka, josta sain omasta mielestäni hienoja kuvia.

Kiitos jos jaksoit lukea! ♥

Casino Taoro

Casino Taoro

Parque de rural Anaga

Yksi luonnon merivesialtaista

Onnea Suomi 100 vuotta!

Rakas ihana Suomemme täyttää tänään jo 100 vuotta! Tarkoituksena oli ottaa kuvia Viivistä Suomen lippunauha kaulassa, mutta pimeä yllätti ja jäi kuvat ottamatta. Kuvia kuitenkin löytyy, vaikkakin ilman lippunauhaa.

Suomenhevonen täytti tänä vuonna jo 110 vuotta!

Hevoset saavat itsenäisyyspäivän porkkanat ja kuivatut ruisleivät sekä koira sai koiranmakkaraa. Kissat saavat myös pateeta, joka on niiden ehdotonta herkkua.

Mikäs sen parempaa kuin viettää itsenäisyyspäivää metsässä

Suomen kansallislintu laulujoutsen

Peten riemuhyppy 100-vuotiaalle Suomelle

Joulu on jo ovella

2. joulukuuta! Joulu on täällä nopeampaa kuin voisi kuvitellakaan ja niin on myös joulumieli! Huomenna on ensimmäinen adventti, jolloin pääsee koristelemaan ja kaksi kalenterinluukkuakin on pääsyt jo avaamaan ♥

Tänä vuonna meidän blogiimme ei valitettavasti tule joulukalenteria, koska olemme yhden viikon joulukuusta ulkomailla, minkä takia ei pysty joulukalenteria julkaisemaan, mutta katsotaan ensi vuonna uudestaan.

Tänä vuonna Viivi, Pete ja Vili saivat kukin oman joulukalenterin. Hevosilla ei ole omaa joulukalenteria, mutta ne saavat säännöllisen epäsäännöllisesti kuivattua ruisleipää, sekä hiukan harvemmin porkkanaa. Tähän asti on kalenteriherkut on ollut kissoille ja koiralle mieluisia. Tosin niillä on ollut vaikeuksia tajuta, miksi niitä saa vain niin vähän kerralla. Jos ei kalentereiden availua lasketa, ei olla vielä paljon mitään jouluun liittyvää tehty. Mutta vielä ehtii! Onhan joulukuu vasta alussa.

Joulusuunnitelmia ei hirveästi vielä ole. Luultavasti vietetään joulua kotona ja otetaan vain rennosti. Viiville ollaan annettu jotain herkkupusseja tai puruluu lahjaksi. Mieluisia ovat olleet. Tänä vuonna voi kuusen alle ehkä eksyä uusi lelukin, kunhan Viivi vain muistaa olla kiltisti. Kissat saavat perinteisesti aina jouluna tavallista parempaa kissanruokaa. Voihan niille lelujakin ostaa, mutta meidän kissat arvostavat eniten maistuvia lahjoja. Hevoset ovat saaneet perinteisesti jouluherkkuja. Vähän joulumieltä niillekin. Herkkuina yleensä on ollut kuivatut ruisleivät, ehkä vähän porkkanoitakin. Eläinten joululahjoista voikin tulla blogiin joulun jälkeen postausta, mutta mitään en kuitenkaan vielä lupaa. Ei sitten ainakaan tule jouluksi mitään velvollisuuden tuntoa.

Joulu teemaisesti hevoset ovat kerran saaneet myös kuusenoksia aitauksiin. Idea oli sinänsä hyvä, että hevoset kyllä tykkäsivät niiden mausta, mutta syömisessä oli vähän vaikeuksia. Hevosista on mukavaa nyppiä havunneulasia puussa kiinni olevasta kuusenoksasta, mutta kun oksat ovat irrallisia oli hevosilla hieman vaikeuksia niitä syödä. Ainakin riitti tekemistä. En tiedä sitten kuinka mukavaa hevosilla oli, mutta huvittavaa oli katsella, kun hevoset heittelivät oksia ilmaan ja yrittivät saada syömistä. Täytyisi melkein kaataa kokonainen kuusi hevosille syömiseksi. Ongelma tosin on siinä, että kaikki hevoset eivät voi olla samassa aitauksessa. Silloin melkein jokainen hevonen tarvitsisi oman kuusen. Aika paljon riittäisi syömistä ja kynittäisiin samalla metsät puista. Ehkä ne kuitenkin pärjäävät leivillä, porkkanoilla ja heinillä, eikä ne irralliset oksat välttämättä niin huono vaihtoehto ole.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Kameran 1-vuotissynttärit!

Huomasin eilen, että oli tullut kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun olen ensimmäistä kertaa kuvanut kamerallani! Päätinpä siis näin 1-vuotissynttäreiden kunniaksi, että julkaisen koosteen mielestäni parhaista kuvistani kamerallani. Kamerana siis toimii Nikon D3300 ja ihan perus kit 18-55mm objektiivilla mennään. Tuolloin en tajunnut vielä mitään järjestelmäkameran manuaali säädöistä, mutta into oli kova. En sanoisi, että nytkään täydellisesti niitä ymmärrän. Kertokaa te kommentteihin, oletteko huomanneet kehitystä verrattuna näihin kuviin.

Tämän kuvan kauneudesta en tiedä, mutta Unski on niin pieni ja söpö, niin olihan se nyt pakko laittaa! ♥

Tämä ja kaksi seuraavaa kuvaa ovatkin viime vuoden joulukuusta Teneriffalta

Ja sitten takaisin Suomen kylmään talveen

Lintukuvia zoomattu reilusti, pahoitteluni laadusta...

Pieni Uuno vauva taas ♥

Pääsiäis tunnelmia