perjantai 29. joulukuuta 2017

Pulkkakisut

Operaatio opeta kissat laskemaan pulkalla käynnistyi tänään. Kaikkea hyödyllistä siis. Ei tämä kyllä ensimmäinen kerta ole, kun yritetään kissojen kanssa pulkalla laskea. Nimittäin viime talvena saatiin idea, että laskettaisiin pulkalla kissan kanssa. Pete parka, joka oli vain ruinaamassa talvi pakkasesta sisälle pääsyä, joutui uhriksi. Viime vuonna ei kaikki sitten mennyt ihan putkeen. Suunnitelma nimittäin oli mahtava. Kaapattiin vaan Pete syliin ja suoraan mäkeä alas. Petehän sai hirveän paniikin. Rimpuili aikansa ja lopulta hyppäsi vauhdissa pulkasta pois. Näin jälkeenpäin ajateltuna oltiin kyllä ihan hirveitä eläinten kiusaajia.

Liian viisaitahan me oltaisiin, jos kerran epäonnistumisesta opittaisiin. Tänään käynnistyi prosessi siis uudestaan. Tosin epäonnistumisen mahdollisuus ei ollut niin suuri, sillä tällä kertaa hieman (huom. hieman) viisaampina tiedettiin jo se, että uuteen asiaan ei voi eläintä opettaa suoraan ensimmäisellä kerralla. Ensinnäkin huomioitiin se, että mukaan otettiin nameja, jottei se pulkka tuntuisi niin pelottavalta. Lisäksi ei lähdetty täysiä paahtamaan siitä jyrkimmästä mäestä vaan mentiin hitaasti tasaisella maalla ja yritettiin lopulta laskea lyhyt loiva mäki. Jos joku nyt tässä kohtaa ihmettelee, että mikä järki on nähdä hirveä vaiva opettaakseen kissa laskemaan pulkalla, niin miettikää kuinka söpöltä se näyttäisi. Saisi laskea mäkeä pikkuinen kissa sylissä. Myönnettäköön, että se on ihan täysin turhaa, mutta eipä sitä muutakaan tekemistä ole.

Operaatio siis aloitettiin totuttamalla kissoja pulkkaan. Molemmat kissat häärivät pulkan ympärillä innoissaan nameista eikä kauaa vaatinut kun molemmat istuivat pulkassa. Jatko "koulutuksen" ensimmäiseksi uhriksi joutui Vili. Ihan ensiksi aloitettiin sillä, että liikutettiin varovasti pulkkaa Vilin siellä ollessa. Namien kannustamana uskalsi se siellä vähän aikaa olla. Hyppäsi kuitenkin aika nopeasti pois. Kuitenkin, kun ei Vili pelkoa pulkkaa kohtaan osoittanut oli aika siirtyä eteenpäin. Menin istumaan pulkkaan ja otin kissan syliini. Vähän Viliä jännitti, kun lähdettiin liikkeelle. Kuitenkin, kun kokoajan sai namia suuhun, malttoi kissa olla. Vaikka yritettiin mennä hiljaa ja laskea vain loiva mäki, alkoi lasku Viliä hieman pelottaa. Ei se kuitenkaan niin paljon pelännyt etteikö olisi saanut nameja syötyä. Mäen alla kuitenkin Vili hieman tärisi. Päästettiin sitten raukka menemään. Vaikka loppujen lopuksi Viliä oli tuo pelottanut, meni se kuitenkin paremmin, kuin Peten viime vuotinen lasku. Pysyihän se kyytiläinen loppuun asti.


Seuraavaksi oli sitten Peten vuoro. Petehän oli pulkka-asioissa jo vanha konkari, eikä tuota sylivauvaa tarvinnut kauan kyytiin houkutella. Pulkan lähtiessä liikkeelle meinasi kissa lähteä, mutta saadessa herkkuja suuhun ei se kyyti sitten niin huono asia ollutkaan. Laskustakin selvisi Pete hyvin, eikä sitä pelottanut läheskään yhtä paljon, kuin veljeään. Koska Pete ei mäen alla mitään paniikkia osoittanut sai se pulkkakyydin vielä ylöskin. Eikä kissalla mitään syytä lähtemiseen ollutkaan. Se sai nameja, istua lämpimässä sylissä ja vielä kyydin lähemmäksi talon ovea (minne se olisi joka tapauksessa mennyt sisälle pääsyä ruinaamaan).

Toki Vilikin varmasti harjoittelulla oppisi kehittymään, mutta tämän kokemuksen mukaan Petestä saa mäen laskuun todennäköisemmän seuralaisen. Toivotaan ettei tuo kissoista maailman kamalinta ollut. Sai ne kuitenkin nameja koko ajan. Sen voin kyllä kuitenkin luvata, että kaksijalkaisilla oli näissä treeneissä hauskaa. Mites muut kissat suhtautuvat pulkkailuun? Onko joku muukin kiusannut kissojaan ottamalla niitä pulkkaan mukaan vai nauttiiko joku kisuli tästä? Omasta puolestani suosittelen pulkkailua kissan kanssa, mutta kannattaa yrittää tehdä siitä kissallekin hauskaa eikä toistaa meidän virhettä. Kissoja kun ei oikein pysty tällaisiin tempauksiin pakottamaan.

Ps. Kisut pääsivät pulkkailun päätteeksi sisälle lämmittelemään :)

2 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten hauska idea! Pulkkakissat! :D Meillä kanssa varmasti kokeiltais samaa, mutta kun ei pysty pitämään kissoja vapaana pihalla... Liian vilkas tie. Hauskaa varmasti olisi, sen voin kuvitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa se olikin! Harmi ettei teillä voi kokeilla. Ymmärrän kuitenkin, koska itseäni vilkkaan tien lähellä asuessa hirvittäisi pitää kissaa vapaana. Koko ajan olisi pelko ettei sattuisi mitään.

      Poista