torstai 31. elokuuta 2017

Vinkkejä sadepäivistä selviämiseen


 Nyt alkaa ilmeisesti sellainen mukava sadekausi ja muutenkin tuntuu vähän olo kipeältä. Täällä neljän seinän sisällä täytyy siis viettää vähän enemmän aikaa, joten mikäpä parempaa tekemistä, kun kirjoitella tänne. Toki siinä on itselle ihan mukavasti puuhaa, mutta eläimiä se ei hirveästi lohduta. Yritin kyllä tänään sateen keskellä keksiä vähän niille tekemistä. Vili oli ulkona omalla pikku seikkailullaan, mutta Pete vietti aikaa sisällä. Toki Vilikin tuli myöhemmin sisälle. Kuitenkin Peten vielä ollessa täällä yksin kävi sen aika vähän pitkäksi kun ei ollut edes Viliä kiusattavana. Osansa tästä tylsyydestä sai myös olohuoneen matto kokea. Eihän koirat kuitenkaan ainoita ole jotka aivotyöskentelyä tarvitsevat. Mieleen palautui itse kehittelemäni aktivoimis tapa, jonka alunperin keksin Viiville, mutta huomasin toimivan myös kissoilla. En toki ole varma onko joku näin jo aikaisemmin tehnyt, mutta minulle idea tuli omasta päästä. Idea siis on, että tyhjään kananmuna kennoon pistetään nameja ja kissan/koiran pitää saada ne pois sieltä. Petelle riitti ihan tässäkin tarpeeksi haastetta, mutta Viiville olen keksinyt vähän vaikeempaakin tekemistä. Yksi hyvä konsti ainakin on pistää kennon kansi kiinni niin, että koiran pitää saada sen ensin auki ennenkuin voi aloittaa varsinaisen tehtävän. Tarkoitus oli, että Viivi odottaa ensin sivussa kun Pete suorittaa tehtävää ja sen jälkeen tulee Viivin vuoro. Petellä oli kuitenkin niin kivaa, että se änkesi osingoille myös Viivin vuorolla. Viivi kun on niin ahne ruokaa kohtaan ettei olisi kestänyt sen nameja kyttäävää kissaa vieressä päätin tällä kertaa jättää Viivin tehtävän suorittamatta. Pyysin sitä kuitenkin tekemään muutaman yksinkertaisen tempun, missä pystyn antamaan namin sille suoraan suuhun ilman pelkoa siitä, että kissa veisi sen. Illemmalla sade kuitenkin lakkasi ja Viivi pääsi juoksemaan vapaana. Jäi sillekkin hyvä mieli tästä päivästä.

Seikkailija Vili

Hevosille en mitään tekemistä erikseen keksinyt. Se kun on aika haastavaa verrattuna vaikka koiriin, joille myydään aktivointileluja lähes joka kaupassa ja netti on vinkkejä siihen täynnä. Toki Simon ollessa viellä nuorempi pistettiin sen tarhaan kerran rikkinäinen koripallo. Huvittava näky oli kyllä, kun hevonen leikki pallolla. Se oli sille hyvä tapa purkaa energiaa ja eikä sillä pallolla oikein mitään muutakaan tehty. Simon leikit loppuivat kyllä karusti, kun pallo katosi mystisesti. Kyseisen pallon kohtalosta ei ole vieläkään tietoa, tosin Simo ei taida sitä enään muistaakaan. Lupaan ilmoittaa blogin puolella jos pallo jostain heinikosta löytyy.

Myös hevosille voi keksiä aktivointia, mutta se on haastavampaa kuin koirille
Sadepäivien kunniaksi teen tähän nopean listan jolla voi aktivoida kissaa tai koiraa ja jotka itse on huomattu toimiviksi. Siitä saa sitten ideoita ja omia ehdotuksia saa kommentteihin antaa. Niitä kun taitaa tarvita.

Kissan tai koiran aktivoimis vinkkejä

1. Piiloita nameja
Tämä toimii ikävä kyllä vain oman kokemuksen mukaan koirilla, kun kissat ei haistelutehtävistä niin paljoa perusta. Idea siis on piilottaa taloon nappuja koiran odottaessa. Sitten annetaan koiralle lupa lähteä etsimään niitä. Vinkkinä tähän, että kannattaa itse pitää muistissa minne naput pisti ja tehdä lopuksi tarkistus kierros että koira löysi kaikki, ettei sitten tule ikivanhoja nappupiiloja myöhemmin vastaan.

2. Heittele nappuja nurmikolle
Perustuu samaan kuin edellinen, mutta hieman haastavampi kun ulkona on niin paljon häiritseviä hajuja. Tässä kun naput heitellään ei itsekkään ole tietoa minne ne menee, mutta voi laskea montako nappua heittää ja sitten seurata löysikö koira kaikki.

3. Pistä nameja talous- tai wc-paperirullan sisälle 
Tästä tempusta myös kissat tykkäävät! Idea on yksinkertainen. Pistä rullan sisään muutama nami ja laita se lattialle vaakatasoon. Anna eläimelle lupa ja se saa pähkäillä miten saisi ne pois sieltä.

4. Sama kuin kolmas kohta, mutta taita rullan reunat sisäänpäin
Tämä on taas hieman vaikeutettu, mutta idea muuttuu. muutos tapahtuu nimittäin siinä että rulla on revittävä namit saadakseen. Tämäkin sopii ehkä paremmin koirille, koska ainakaan Pete ja Vili eivät hirveästi innostunut repimisestä ja päät piti lopulta suoristaa jotta ne viitsivät yrittää. (Tosin pöydälle unohtuneen leipäpussin ne repivät sujuvasti)

5. Laita kananmuna kennon sisään nameja
Tämän idean selitin jo aikaisemmassa tekstissä joten en viitsi sitä uudelleen laittaa. Idea tähän löytyy siis ensimmäisestä tekstin pätkästä.

6. ...ja tietenkin erilaisten temppujen teko!
Ainakin oman kokemuksen mukaan uusien temppujen opettaminen aktivoi myös todella hyvin. Tietenkin myös vanhojen opettelu. Monia koirien temppuja on helppo soveltaa opetettavaksi myös kissoille.

Toivottavasti, joku sai ideoita sadepäiville. Tämä oli aika sekalainen postaus, mutta toivotaan että se ei nyt haittaisi. Ideoita aktivointiin ei kuitenkaan ole niin paljon että niille viitsisi erikseen postausta tehdä ja ne tuli tässä kätevästi. Voimia muillekkin sateen keskellä olioille ja toivotaan sen auringon sieltä tulevan! :)

Myös Kissat nauttivat aktivoinnista ja temppujen opettelusta

Viivi nauttii päästessään vapaaksi

2 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä sadepäiviin! Meillä kananmunakennot on olleet tosi hyvä ratkaisu tekemisen puutteeseen. Mörköllekin pitää jo laittaa kansi kiinni, sillä muuten tehtävä olisi liian helppo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa jos pidit! Kissoille olen vasta tuon kananmunakenno tempun toteuttanut ihan muutaman kerran, niin ne eivät ole vielä hirveän kokeneita tässä asiassa. Itse pidän tästä juuri sen takia, että sitä on niin helppo tehdä aina vähän haastavammaksi. Tänään paistoi onneksi jo vähän aurinko, niin pääse kissatkin ulkoilemaan :)

      Poista