tiistai 13. helmikuuta 2018

Hyvää laskiaista!

Ihanaa laskiaista kaikille! Onhan kaikki muistanut syödä hernekeittoa ja laskiaispullia? Laskenut mäkeä ja miettinyt, mistäs sitä nyt paastoisikaan. Täällä ollaan tuota kolmea ekaa kohtaa jo päästy toteuttamaan, mutta tuosta paastoamisasiasta ei nyt niin ihan varmoja olla.

Meidän varsinainen laskiaistiistai jäi vähän vähälle laskiaisen juhlistamiselle. Itsellä oli harrastukset vähän esteenä, kun niihin kului tämän laskiaistiistain vapaa-aika. Onneksi tajuttiin Lauran kanssa jo laskiaissunnuntaina alkaa juhlimaan. Hyvällä tekosyyllä saatiin sitten kaksi pullaakin, kun molempina päivinä annettiin itselle lupa yksi syödä.

Pete tutustumassa pulkkaan etukäteen

Eläimet ei ole noita laskiaisherkkuja päässeet maistelemaan, mutta pulkkamäkeenhän meidän pulkkakisu kaksikko Pete ja Vili pääsivät. Pojat laskivat mäkeä muutaman kerran ja pääsi sisälle sitten lämmittelemään. En usko että ne kauhean innoissaan pulkkaan joutumisesta olivat, mutta ainakin taas lisää kokemusta sille alalle.

Nameja pojat sai taas kerran, joten malttoivat istua molemmat ihan tyytyväisinä mäen loppuun asti. Itselle vaikeuksia tuotti pulkan ohjaaminen, kun toisella kädellä syötti kissalle namia ja toisella piti sylissä. Selvittiin hengissä kuitenkin, vaikka Peten kanssa mentiin päin lumipenkkaan. Vauhti ei kuitenkaan pysähtynyt ja pulkka meni helposti tuon pienen lumi töppäreen ylitse. Ikävä kyllä lensi lumet meidän päälle, minun onnekseni Pete sai suurimman osan ollessaan edessä. Kissa ei ehkä nauttinut, mutta sai kuitenkin vähän herkkua, niin kyllä siitäkin selvittiin.

Viivi ja Anna hiihtämässä
Viivin kanssa kävin illalla vähän hiihtelemässä. Mun hiihtokaveri oli itselleen epätavallisen laiskalla päällä ja jo ensimmäisen kierroksen jälkeen se oli menossa sisälle. En tiedä kylmästäkö johtui, mutta koiran sitten päästäessä taloon kävin itse vielä toisella kierroksella. En halua Viiviä pakottaa, vaikka hiihtely onkin omasta mielestä hauskaa. Toivotaan, että Viivi saisi vähän intoansa takaisin ja päästäisiin kunnolla hiihtämään.


Hyvää laskiaistiistaita vielä kaikille meidän kauraturpien ja karvakuonojenkin puolesta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti