On hanget korkeat, nietokset

Valkoinen joulu pitkästä aikaa! Kerrankin ei vain tarvitse masentua aattona sisällä ja tuijottaa pimeään ikkunaan yrittäen kovasti kuvitella, että kyllä siellä lunta on. Tänä jouluna kun sitä on oikeasti! Ei tarvitse potea joulumasennusta. Tai niinhän sitä ajattelisi. Minulle ei mikään hyvä tuuri käynyt, koska flunssa iski jouluaatoksi. Onneksi muut ovat pysyneet terveenä.

Täytyy kyllä myöntää, että aattona tautia uhmaten kävin ulkona. Eihän pieni ulkoilu pahitteeksi ole ja saatiin Lauran kanssa ihania joulukuvia Viivi-tontusta. Flunssasta on se hyöty, että olen viettänyt paljon aikaa näiden sisätiloissa joulua viettävien eläinten kanssa. Peten ja Vilin kanssa ei ainakaan tylsää ole tullut. Tänä aamuna oli riiviöt niin nälissään, ettei se Pete vaan voinut vastustaa pöydällä olevaa joululimpun palaa. Sinne meni mun aamupala. Jos kelataan ajassa taaksepäin ja ajatellaan itse aattoiltaa, oli kissat silloinkin aika riiviö tuulella. Ne juoksivat ympäri taloa ja tappelivat keskenään. Viivi ei tykännyt, kun ei päässyt leikkiin mukaan. Vähän se pedillään mökötti, mutta kyllä silläkin ihan mukava joulu oli.

Loput eilisistä kuvista voit käydä katsomassa täältä.

Joululahjaksi sai kissat ja Viivi ihan tavalliseen tapaan herkkuja. Sen lisäksi sai Pete ja Vili aktivointilelun. Toimintaperiaate on aika tavallinen, eli lelun sisälle laitetaan nameja ja kissan pitäisi pyöritellä sitä ne saadakseen. Vaikka tuo onkin varmaan yksi helpoimmista aktivointi leluista, riitti siinä meidän pikku pojille ihan tarpeeksi työskentelyä. Muutaman kerran lelusta namin saatuaan innostui Pete täysin ja se on ollutkin kovassa käytössä Peten osalta. Vili ei oikein lelusta innostunut. Tosin ei se ole hirveästi veljeltään saanut sitä kokeilla. Yritin kyllä pitää Peteä vähän sivussa, jotta pääsisi Vilikin kokeilemaan. Se kuitenkin vain vähän nuuhki sitä ja muutaman kerran tökkäisi tassulla. Päätin sitten antaa Peten sillä leikkiä, kun se siitä näytti enemmän saavan iloa irti.

Kyseinen aktivointilelu järjesti ohjelmaa tänäänkin. Pete oli taas kerran levottomalla päällä ja ajattelin lelun tuovan tekemistä. Niinhän se toikin. Ei tosin pelkälle kissalle, vaan myös minulle. Pete leikki sillä hetken aikaa ja onnistui miltei heti saaman sen sohvan alle. Olisi sen varmaan kurottamalla saanut, mutta koska lattialla ryömiminen ei innostanut päätin hölmönä nostaa sohvaa. Kierähtäessään sohvan alle oli lelu tiputtanut samalla pari namia. Ja kuten arvata saattaa nostaessani sohvaa singahti Pete sinne nameja syömään. Sain lelun pois alta, mutta maanitteluista huolimatta Pete ei tullut. Yksin ja kipeänä, kun olin oli pakko laskea sohva alas. Vaikka sohvan reuna onkin matala, oli sen pohja kuitenkin onneksi niin korkea keskeltä, ettei Pete litistynyt. Pete parka oli ihan ihmeissään jäädessään sohvan alle vangiksi. Onneksi sain apua ja kun sohvaa nostettiin pääsi Pete sieltä pois.

Hevoset saivat jouluaattona jouluporkkanat, jotka maistuivat kyllä hyvällä ruokahalulla. Tänään vein Hiljalle ja Taiskalle, jotka olivat samassa aitauksessa, joulukuusen ylimääräiset oksat, jotka oli pakko sahata pois, että kuusi mahtuu sisälle. Taiska komensi Hiljaa koko ajan, kun ei halunnut että Hilja pääsee syömään oksia. Taiska ei kuitenkaan itsekään niitä syönyt. Taiskalle useinkin tärkeämpää tuntuu olevan se, että Hilja ei pääse syömään, kuin se että Taiska itse syö.