Kun alettiin pakkailemaan tavaroita veneilyä varten seurasi Viivi mielenkiintoisesti mukana. Taisi arvata että jonnekin oltiin lähdössä, mutta ei varmaan sitä että oli pääsemässä mukaan. Pienen sähellyksen jälkeen kun vihdoin kaikki oli mukana, sai koira iloisen yllätyksen. Kun otin hihnan esiin oli Viivi jo innoissaan lähdössä mukaan, niin kuin yleensäkin. Se on juuri yksi asia, mistä pidän Viivissä. Se on aina lähdössä innolla mukaan. Takaluukussa ei hirveästi tilaa ollut, kun tavarat oli sinne tungettu. Viiville kuitenkin riitti pieni tila mihin se mahtui. Hirveästi tilaa ei ollut ja koira oli aika ahdistunut. Normaalisti niin rauhallinen matkustaja vikisi ja kerran päästi hiljaisen haukahduksenkin. Matka venerantaan oli kuitenkin koiran ja omistajien onneksi lyhyt.
Rannassa puettiin itselle ja Viiville pelastusliivit. Viivi sai päällensä uuden liivin. Oltiin sitä muutaman kerran jo kokeiltu ja koira antoi pukea sen päällensä nätisti. Viivi ei välittänyt pelastusliivistä tippaakaan ja kulki innoissaan haistelemassa ympäriinsä. Nameja oli mukana veneeseen houkuttelua varten. Kaikki saatiin valmiiksi ja ratkaiseva hetki lähestyi. Viivi täytyi saada veneeseen. Koiraa yritettiin houkutella niin äänellä kuin nameilla veneeseen. Viiviä kuitenkin pelotti hypätä alaspäin ja veneen reunan liukas pinta mistä tassu lipsui helposti. Kävi jo mielessä, että koira pitäisi viedä takaisin. Kuitenkin kun viimeinenkin perheen jäsen tuli veneeseen meinasi koiralle iskeä paniikki, kun jäi yksin laiturille. Viivi vinkui ja meni hieman edes takas laituria pitkin. Hetken rohkeutta keräten se hyppäsi veneeseen ja sai paljon nameja ja rapsutuksia.
Vihdoin päästiin lähtemään. Niin kuin oltiin aavisteltu veneeseen tuleminen ja sieltä pois tuleminen tuotti eniten vaikeuksia. Matkan Viivi oli hienosti veneen lattialla. Hieman peloissaan kylläkin ja pari kertaa vinkaisi. Kaikin puolin matka meni kuitenkin hyvin. Pian määränpää alkoikin näkyä. Tarkoitus oli mennä mökille saareen. Pois veneestä Viivi tuli jo paremmin. Oli varmaan helpompi hypätä ylöspäin. Viivi nuuhki innoissaan ja vetikin aika paljon. Alkuun ensin ajateltiin, että jos päästettäisiin Viivi vapaaksi. Mökin tonttia reunustaa verkko aita eikä Viivin lempi puuhaa ole uiminen niin ajateltiin että se ei pääsisi karkuun. Lauran kanssa kierrettiin tarkistus kierros, onko aita joka kohdasta ehjä ja samalla Viivi sai tutustua paikkaan. Viivi kyllä tykkäsi pienestä lenkistä vaikka ei sitä loppujen lopuksi viitsitty vapaaksi päästää vaikka aita vaikuttikin kaikin puolin ehjältä.
Viivi rauhoittuikin pian. Se makoili varjossa ja seuraili meitä kun touhuilimme ympärillä. Muutaman kerran kävin sitä rapsuttelemassa. Viivi haukkui vain silloin kun jotkut veneilijät tulivat sen mielestä turhan lähelle rantaa. Täytyyhän sitä kertoa etteivät vaan tänne tule! Kävin sen kanssa pienellä lenkillä tai oikeastaan vaan kiertelin mökin pihassa ja pienessä metsän osassa. Hirveän pitkää lenkkiä sillä ei pysty tekemään kuin ei kauhean suuri alue ole. Vaikka alue ei suuri ole Viivin haistelusta päätellen muutama eläin siellä kuitenkin viihtyy. Ainakin lintuja oli. Rannassa kävellessämme näin kuinka sorsa perhe lähestyi rantaa. Menin koiran kanssa vähän kauemmaksi etten niitä suotta säikyttäisi.
Viivi oleskeli puun luona sidottuna pääasiassa, mutta välillä otin sen hihnan ja kiertelin sen kanssa rannassa ja pienessä metsän osassa. Yhdellä lenkeistämme kun kävelin lähellä aidan reunaa Viivi haisteli maata, ja yhtäkkiä se tunki päänsä aidan toiselle puolelle. Kuitenkin se peruutti nopeasti pois. Varmaan tuntui inhottavalta. Verkkoaita ei kuitenkaan raapinut sen niskaa. Siinä kohtaa olin onnellinen ettei oltu Viiviä päästetty vapaaksi. Yritettiin tarkasti katsoa, mutta ei oltu tuota koloa huomattu. Viivi haukkui hieman protestiksi, kun menimme sisälle syömään ja se joutui jäämään ulos naruun. Kyllä se kuitenkin sen verran häntää heilutti, että taisi Viivilläkin kivaa olla.
Takaisin matka meni jo paremmin. Grillatuista makkaroista oltiin yksi säästetty Viiville, jotta se olisi helppo saada veneeseen. Nyt Viivi tulikin helposti veneeseen ja hyppäsi heti kyytiin epäröimättä. On se aika nopea oppimaan. Paluumatkalla Viivi olikin jo paljon rohkeampi ja taisi hieman nauttiakin veneen kyydistä. Toisin kuin tulomatkalla Viivi pisti tassut jo veneen laidalle ja katseli maisemia. Makkara kyllä koiralle maistui ja se katosikin aika nopeasti parempiin suihin. Kaikin puolin oli kyllä kiva reissu ja olen ylpeä Viivistä, joka alkujännityksestä huolimatta uskalsi veneeseen. Seuraavalla reissulla se osaa varmaan venematkankin olla jo rennosti. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti