Huonoimmat puolet keväässä

Sade ja kura on taas täällä. Toisin, kun syksyllä se ei niin surulliselta tunnu, kun valoisaa aikaa riittä vaikka kuinka pitkälle. Kuitenkin kesä on tulossa ja kohta luontokin heräilee täyteen loistoonsa. Nämä kurjemmat kelit ovat sen arvoiset ja hyvä syy olla sisällä. Viivin liikunta on viime päivinä jäänyt melko vähäiseksi ikävän sään takia. Neitiä se ei tosin niin paljon haittaa, se kun ei oikein nauti sateesta. Koira pysyy tyytyväisenä niin kauan, kun sille jaksaa keksiä tekemistä sisätiloissa. Syksyltä tuttu nappujen piilotus on ollut keväänkin mielipuuhia sisällä. Kissatkin ovat mielellään makoilleet vain sohvalla ja ottaneet rennosti.

Meidän karvalaumasta eniten tästä säästä ovat kärsineet hevoset. Sateen ja kylmän takia niiden ulkoilu on jäänyt vähäiseksi. Sekin aika kun ne ulos pääsevät ei hirveän nautinnollista ole. Joka kevään ja syksyn aikainen riesa on nimittäin palannut. Sateen kostuttama pehmeä maa on muuntunut täydelliseksi kuravelliksi. Kuraongelma on oikea riesa, eikä maahan voi vaikuttaa. Hevosten tarhat ovat aina tiettyyn aikaan vuodesta hirveällä kuralla ja vaikka asian kanssa ei voi oikein mitään tehdä käy niitä silti sääliksi.

Eilen hevoset eivät päässeet ulos ollenkaan, kun koko päivän satoi vettä. Toki tietenkin voisi pistää niille sadeloimet, mutta tällaisen hevoslauman yksi monista ongelmista on ettei loimia millään riitä kaikille. Jos taas vie vaan osan ulos talliin jäävä osa sekoaa täysin tästä epäreiluuden määrästä kun ne hylätään karsinoihinsa. Niinpä ne päättävät kertoa tästä tuskastaan ja huutavat ja pyörivät ympäri karsinaansa. Ulkona olevat taas hermostuvat, kun kavereilla on jokin hätänä ja niinpä nekin alkavat huutelemaan, että mikä siellä tallissa on hätänä. Ja tästä sekasorron ja stressin määrästä on rento ulkoilu kaukana ja lopulta saattaa joku hevosista päättää omatoimisesti lähteä moikkaamaan tallissa olevia kavereita. Niinpä meillä pyritään siihen, että jokainen hevonen on joko tallissa tai ulkona samaan aikaan.

Eilen sitten Lauran kanssa harjattiin Tuike, Hilja ja Amalia. Tuikkeen karva on viime vuoteen nähden paljon paremmassa kunnossa ja se on itsekseen jo vaihtanut melki täysin kesäkarvaan. Hiljasta sen sijaan lähti hirveä määrä karvaa, mutta sehän kuuluu kevääseen. Amalian harjattua alettiin miettiä sitä kuinka se ei tarhassaan liiku melki koskaan. Niinpä päätettiin sitten lähteä kävelyttämään Amaliaa. Amalia oli aluksi innoissaan päästessään ulos. Hetken käppäiltyään se alkoi vähän ihmettelemään, että mikä järki tässä on kun ei olla matkalla minnekään vaan kävellään vaan ympyrää. Niinpä se päätti kävelyjen olevan siinä ja päätti pysähtyä evästauolle. Suostui se sitten jatkamaan matkaa meidän kanssa.

Keli ei todellakaan kuitenkaan ollut paras mahdollinen sää kävelylle ja sain kärsiä huonosta päätöksestä käyttää lenkkareita. Laura vei sitten Amalian talliin ja minä häivyin kuivattelemaan likomärkiä kenkiäni. Tänään ollaan nokka tukossa, mutta Amalia tykkäsi päästessään kävelylle. Mitä sitä ei eläinten onnellisuuden puolesta tekisi?

-Anna