Kertaus kesäkuusta

Kesäkuu alkaa olemaan jo lopuillaan. Kaikkea eläinten kanssa puuhailtua ei ole saatu blogiin asti tullut kirjoiteltua, joten nyt olisi sopiva hetki pitää pieni kuulumiskattaus mitä kaikkea sitä kesäkuun aikana on ehtinyt tapahtua.

Kesäkuun alussa koitti pitkään odotettu hetki kun oli kevätjuhla. Siitä sitten päästiin kesäloman viettoon ja eläimet saisivat nauttia meidän seurasta kaikki päivät.

Lauran kanssa käytiin auttamassa mummuamme, joka oli jäänyt hoitamaan setämme koiraa. Yritettiin purkaa sen energiaa juoksuttamalla ja uittamalla. Aika hyvin onnistuttiinkin vaikka tuntui, että loppujen lopuksi me oltiin enemmän väsyneitä, kuin koira. Viivi ei päässyt mukaan, kun nämä koirat eivät ole koskaan kohdanneet ja totuttaminen kannattaa tehdä molempien isäntäväen ollessa paikalla. Raukka oli vähän mustasukkainen kun tultiin takaisin ja haistiin vieraalle koiralle.

Päästin viime hetkellä mukaan vielä MEJÄ-koulutukseenkin. Siitä voi lukea erillisen postauksensa täältä.

Viivin kanssa ollaan tänä kesänä ehditty jo käymään läheisellä kesäkioskilla. Saatiin tehtyä noin 6 kilometrin kävelylenkki ja samalla poikettiin kioskilla syömässä jäätelöt. Viiville paikka oli jo tuttu kun tehtiin samanlainen lenkki viime vuonna. Vähän meitä ihmisiä epäilytti miten Viivi käyttäytyisi, mutta neiti oli kerrankin edukseen. Se antoi kaikkien ihmisten olla rauhassa omissa oloissaan ja odotteli kiltisti, kun me syötiin jäätelöitä. Tosin Viivi ei tajunnut mikä idea kesken lenkin oli vain istuskella, varsinkaan kun se ei saanut syötävää. Koko reissun aikana Viivi haukkui vain kerran, kun ohi lenkkeilevät koirat pääsivät yllättämään. Mun ja Lauran keskittyminen oli siinä tilanteessa ehkä liikaa jäätelössä, mutta yritetään tästä lähin muistaa tarkkailla enemmän ympäristöä.

Pian päästiinkin juhannuksen viettoon. Siitäkin on erillinen postaus, joka on luettavissa tätä painamalla.

Kukkaispoika Vili ♥

Yhtenä päivänä tein pienen kukkaseppeleen ja Vili raukan pomppiessa paikalle se joutui meidän uhriksi. Vili meni makoilemaan nurmikolle niin pistin sen päähän seppeleen ja Laura otti kuvia. Meillä on kehittymässä oikea supervalokuvamalli, koska Vili osasi poseerata oikein kunnolla. Seppele tuntui vähän inhottavalta, mutta ihme kyllä Vili antoi sen olla. Saatiin oikein söpöjä kukkaiskuvia, vähän liian tyttömäisiä ehkä Vilin mielestä.

Hevosille on saatu niitettyä ruohoa läheiseltä pellolta ja ne ovat päässeet siitä nauttimaan. Jossain aikaisemmissa postauksissa muistaisin maininneeni, että Simo ja Uuno olisivat päässeet nauttimaan laidun elämästä. Ikävä kyllä veljekset joutuivat palaamaan tavalliseen tarhaan, jotta laitumen ruoho kasvaisi. Eilen tehtiin heiniä hevosille. Huolestuttavan vähän niitä saatiin tehtyä ajatellen että meillä on koko pitkä talvi edessä ja kahdeksan nälkäistä turpaa ruokittavana. Joten toiset heinätalkoot on luvassa. Muutenkin heinien kannalta tämä vuosi on ollut huolestuttava, kun se ei tunnu missään kasvavan, joka tarkoittaa sitä että sitä ei mistään pysty ostamaankaan.

Tässä nyt suurinpiirteinen katsaus meidän kesästä tähän asti, mutta onneksi sitä on vielä paljon jäljellä!

-Anna

Juhannus 2018

Juhannusaattona jäi juhannuksen juhlistaminen lähes täysin huonojen kelien takia. Sinänsä se on jo perinne että juhannuksena sataa vettä. Nyt on ollut niin kauan satamatonta, että sade oli ihan vain hyvästä ja maan kosteuden takia mekin sitten juhannuspäivänä päästiin kokko sytyttämään.

Vaikka aaton juhliminen jäi olemattomaksi, paremmat kelit koitti kuitenkin itse juhannuspäivänä. Heinäparvi täytyy joka kesä siivota kun tulee uutta heinää ja tänä kesänä sitä siivotessa tajuttiin, että tännehän saisi hienot juhannusjuhlat. Hevoset sai nauttia paljosta heinästä, kun parven lattian irtoheinä vietiin niille syötäväksi. Parvesta sai hienon juhlapaikan ja tätä juhannusta vietettiin suurimmaksi osaksi siellä hyvän ruuan kera. Viivikin pääsi mukaan juhliin, mutta neiti joutui tyytymään olemaan kiinni. Se kun olisi hyvin suurella todennäköisyydellä vapaana ollessaan lähtenyt omalle lenkille kuin makoillut meidän kanssa. Kissat olivat hyvin kiinnostuneita ruuan tuoksuista, varsinkin Pete joka yritti muutamaan kertaan päästä pöydälle. Kyllä sieltä pöydästä niille ihan vahingossa vähän tipahti herkkuja.

Vaikka juhannuskokkoa pitäisikin polttaa aattona, päätimme kuitenkin ruuan jälkeen sen sytyttää. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kokko syttyi hyvin. Tulen rauhoittavan voiman lumossa seisoskeltiin hyvän tovin. Viivi oli mukana mutta oli huomattavasti kiinnostuneempi ympärillä olevista hajuista, kuin tulen katselemisesta. Kissatkin kävivät pyörähtämässä paikalla, mutta niitäkään ei kokon katselu kiinnostanut. Itse kuitenkin nautittiin ja pieni sisäinen pyromaani pääsi toteuttamaan itseään.

Yöllä kahdentoista aikoihin lähdin Viivin kanssa yölenkille. Päätettiin käydä katsomassa näkyisikö läheisellä pelolla peuroja. Omaan silmään pelto näytti tyhjältä, mutta Viivi oli hyvin vakuuttunut, että siellä oli jotain. Luultavasti metsässä, kun minä en mitään nähnyt, mutta ilmeisesti koira oli jonkin hajun saanut, niin paljon se ilmaa haisteli. Viivin olisi kovasti tehnyt mieli lähteä hajun perään juoksemaan. Flexi tarjosi ripauksen vapautta, mutta kunnon ajojahtiin ei ollut mahdollisuutta. Juoksin Viivin kanssa pellolla vähän matkaa. Koira olisi mieluusti jatkanut matkaa, mutta käännyttiin kuitenkin takaisin. Pääsi se kuitenkin vähän juoksentelemaan.

Meillä oli mukava juhannus, vaikka mitään juhannustaikoja ei tehtykään. Saatiin kuitenkin se kokkokin ja juhlistettiin ainakin syömällä hyvin. Hyvää loppukesää vielä kaikille niin kaksijalkaisten kuin nelijalkaistenkin puolesta!

- Anna

Päästäisjahti

Eilen illalla Pete ja Vili tarjosi todellisen iltanäytöksen. Selasin meidän ulkorappusilla tylsistyneenä puhelinta, kun yhtäkkiä havahduin vikinään. Nostin katseeni ja näin Peten juoksevan täysiä päästäinen suussa ja Vilin veljensä perässä.

Pete sitten pysähtyi keskelle pihaa ja tiputti päästäisen maahan. Ongelmana vain oli ettei tämä meidän mestarisaalistaja ollut tajunnut vielä tappaa saalistaan, vaan päästäinen ampaisi tietenkin täysiä pakoon. Vili singahti saaliin perään ja Pete jäi kauemmaksi vaanimaan. Pojat vilkuilivat minuun päin aina välillä hermostuneena. Lopulta jollain ihmeellä monien hyppyjen ja syöksyjen jälkeen Vili sai päästäisen pakomatkan käännettyä kohti Peteä. Pete taisi kuitenkin olla ihan omissa ajatuksissaan, koska päästäinen vain singahti sen ohitse ja Pete jäi vain hölmönä tuijottamaan sen perään.

Vilipä päätti paikata veljensä virheen ja lähti takaa-ajoon. Vili oli kuitenkin nopeampi kuin päästäinen ja huomaamattaan loikkasi sen yli. Kun kissa jäi hölmistyneenä ihmettelemään minne se saalis katosi, päästäinen juoksikin takaapäin sen tassujen alta. Siinä kohtaa oli jo pakko nauraa. Vielä sinnikkäästi pojat menivät saalistaan etsimään, mutta tällä kertaa päästäinen oli vienyt voiton. Hirveä menetys se ei sinänsä ollut, koska kissat eivät päästäisiä loppujen lopuksi ole edes syöneet, joten ihan hyvä vaan kun pihaan ei tullut taas kerran uutta raatoa.

Onneksi pojilla oli kuitenkin rappusilla kuivaraksuja syötäväksi, vaikka kaksikko näyttikin pettyneeltä epäonnistuneen saalistuksen jälkeen. Minua kuitenkin esitys viihdytti hyvin ja pisteet pojille sinnikkäästä yrittämisestä!

Viivin ensimmäinen ulvonta

Tämän vuoden elokussa tulee kolme vuotta siitä kun Viivi tuli meille. Kertakaan näiden kolmen vuoden aikana Viivi ei ole meillä ollessaan koskaan ulvonut. Ollaan jopa vitsailtu että se ei edes osaa ulvoa. Edellinen koiramme ulvoi aina jäätelöauton äänelle. Kun Viivi kuuli tämän äänen ensimmäistä kertaa se vähän uikutti, mutta ei ulvonut. Olemme jopa soittanut you tubesta sille suden ulvontaa, jos se vaikka vastaisi. Mutta ei, Viivi on ollut nyt melkein kolme vuotta täysin ulvomatta.

Tänään asia kuitenkin muuttui. Viivi oli juoksunarussa täysin tavallisesti ja makoili tyytyväisenä auringossa. Itse olin vain kävelemässä sisälle, kun yhtäkkiä jäätelöauto pysähtyy läheiselle tielle ja alkaa soittaa. Viivi tuijotti sitä aivan järkyttyneenä ja yhtäkkiä se alkoi ulvoa. Se kallisti päätään taakse ja ulvoi muutaman sekunnin. Oltiin aivan innoissaan ja alettiin kehumaan Viiviä. Viivi oli täysin hämmentynyt mitä hyvää oli tehnyt, mutta otti kehut häntä heiluen vastaan. Se siis todellakin osaa ulvoa ja ulvonnan aiheuttajana oli taas kerran sama koirien vihollinen eli jäätelöauto.
- Anna

MEJÄ-tutustumispäivä

Lauantaina oltiin Viivin kanssa metsäjälkeen tutustumispäivässä. Päästiin onneksi vielä vikana koirakkona mukaan. Mua jännitti etukäteen aika paljon, miten Viivi oikein tulisi käyttäytymään, koska tämä oli Viivin ensimmäinen kerta ohjatussa koulutuksessa. Aika hyvin Viivi käyttäytyi, vaikka haukkui aika paljon.

Sain itse tosi paljon uutta tietoa lajista. Ensin me päästiin mukaan katsomaan esimerkki jälkeä ja sitten päästiin tekemään omat jäljet. Kaikki teki eri koiralle jäljet, että koira seuraisi verijälkeä, eikä omistajansa hajua. Lopuksi sitten päästiin koirien kanssa vielä jäljestämään. Saatiin myös seurata muiden koirien jäljestystä, mistä oppi myös paljon.

Viivi meni jäljen todella hienosti! Se on kyllä todella riistaviettinen koira, että tämä on selvästi se Viivin laji. Viivi tajusi heti idean ja seurasi jälkeä hienosti ja välillä tosi nopeastikin, mikä tuotti itselle vaikeuksia pysyä koiran mukana. Itse luulin, että Viivi olisi ihan hulluna sorkkaan, mikä verijäljen päässä odotti, ja kaluaisi sitä innoissaan, mutta se vain nuuhkaisikin sorkkaa pari kertaa ja oli jo jatkamassa matkaansa. Olin kyllä tosi ylpeä kun kurssin ohjaajakin sanoi, että Viivi on luonnonlahjakkuus ja sille voisi kokeilla jo muutaman tunnin vanhoja jälkiä. Olen kyllä aiemminkin huomannut, että Viivi tykkää kyllä haistella paljon, se myös vaikeuttaa välillä metsälenkkejä.

Kurssin lopussa saatiin kaikki vielä jäiset peuransorkat omiksi, niin päästään harjoittelemaan omatoimisestikin. Vielä pitäisi hankkia verta jostain, niin päästään harjoittelemaan! Näki kyllä että on rankka laji koiralle. Viivi oli loppupäivän ajan tosi rauhallinen ja makoili suurimmaksi osaksi vain pedillänsä.

Kokeisiin ei varmaankaan päästä, kun Viivi on sekarotuinen. Ensimmäisen kerran perusteella oli ainakin laji Viivin mieleen ja itsekin kyllä pidin lajista. Taatusti jäljestetään vielä uudelleenkin, koira selvästi nautti mejästä!