sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

MEJÄ-tutustumispäivä

Lauantaina oltiin Viivin kanssa metsäjälkeen tutustumispäivässä. Päästiin onneksi vielä vikana koirakkona mukaan. Mua jännitti etukäteen aika paljon, miten Viivi oikein tulisi käyttäytymään, koska tämä oli Viivin ensimmäinen kerta ohjatussa koulutuksessa. Aika hyvin Viivi käyttäytyi, vaikka haukkui aika paljon.

Sain itse tosi paljon uutta tietoa lajista. Ensin me päästiin mukaan katsomaan esimerkki jälkeä ja sitten päästiin tekemään omat jäljet. Kaikki teki eri koiralle jäljet, että koira seuraisi verijälkeä, eikä omistajansa hajua. Lopuksi sitten päästiin koirien kanssa vielä jäljestämään. Saatiin myös seurata muiden koirien jäljestystä, mistä oppi myös paljon.

Viivi meni jäljen todella hienosti! Se on kyllä todella riistaviettinen koira, että tämä on selvästi se Viivin laji. Viivi tajusi heti idean ja seurasi jälkeä hienosti ja välillä tosi nopeastikin, mikä tuotti itselle vaikeuksia pysyä koiran mukana. Itse luulin, että Viivi olisi ihan hulluna sorkkaan, mikä verijäljen päässä odotti, ja kaluaisi sitä innoissaan, mutta se vain nuuhkaisikin sorkkaa pari kertaa ja oli jo jatkamassa matkaansa. Olin kyllä tosi ylpeä kun kurssin ohjaajakin sanoi, että Viivi on luonnonlahjakkuus ja sille voisi kokeilla jo muutaman tunnin vanhoja jälkiä. Olen kyllä aiemminkin huomannut, että Viivi tykkää kyllä haistella paljon, se myös vaikeuttaa välillä metsälenkkejä.

Kurssin lopussa saatiin kaikki vielä jäiset peuransorkat omiksi, niin päästään harjoittelemaan omatoimisestikin. Vielä pitäisi hankkia verta jostain, niin päästään harjoittelemaan! Näki kyllä että on rankka laji koiralle. Viivi oli loppupäivän ajan tosi rauhallinen ja makoili suurimmaksi osaksi vain pedillänsä.

Kokeisiin ei varmaankaan päästä, kun Viivi on sekarotuinen. Ensimmäisen kerran perusteella oli ainakin laji Viivin mieleen ja itsekin kyllä pidin lajista. Taatusti jäljestetään vielä uudelleenkin, koira selvästi nautti mejästä!

2 kommenttia:

  1. Huippua, jos löysitte uuden harrastuksen! Kertokaa jatkossa ihmeessä lisää, miten teillä alkaa kotona treenit sujua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tullaan varmasti jatkossakin kirjoittamaan meidän mejäilyistä! Viivi ainakin nautti tästä harrastuksesta :)

      Poista